Uudessa kodissa jo kaksi yötä

 

Mutto oli ja meni - ainakin lähes. Pahvilaatikollinen laseja etsii vielä sijoitusta, kylppäreissä tavarat ovat vielä huiskin haiskin ja yhtä ja toista puuttuu. Mutta keittiössä mahtuu jo kääntymään ja ruokaa voi laittaa vaikka ei olekaan liesituuletinta. Olemma nukkuneet täällä jo kaksi yötä. 

Perjantaiaamuna kahdeksalta muuttofirman auto peruutti kadun pieleen. Miehet marssivat sisälle, homma alkoi sujua rivakasti. He pakkaisivat, purkaisivat, kantaisivat, muuttaisivat, kasaisivat ja kiinnittäisivät kaiken uudelleen paikalle. Firma oli varannut parkkipaikat kunnalta, vakuutus kattaisi kaiken heidän pakkaamansa - joten tietenkin annoimme heidän huolehtia siitä lähes alusta loppuun. Tilasimme "kokonaispalvelun", sillä mistä me olisimme tänne talkooporukkaa haalineet ja pakettiautoja lainailleet. Vaikka mieltä lämmitti, että moni ystävä kysyi tarvitsemmeko muuttoapua. Vaan emmehän voineet edes majoittaa yhtään talkoolaista.

Puolilta päivin muuttokuorma starttasi ja oli jo muutaman minuutin kuluttua uuden osoitteen luona. Alkoi tavaroitten roudaus 17 kerrosta ylös, toivottavasti hissillä - en kuitenkaan kysynyt.

Miten paljon tavaraa olimmekaan saaneet kerättyä 3 vuoden aikana. Cuna ja toinen vierassängyistä oli jo annettu pois, mutta tavaraa piisasi. Koska uusi keittiö on kirpun kokoinen vanhaan verrattuna, pyysin jo jossain välissä roudaamaan laatikoista osan vaikka naaurin keittiöön. Oli kiire purkaa edes osa saman tien kaappeihin, jotka kuitenkin loppuivat heti alkuunsa kesken.

Suurimman työn teki muuttofirma, mutta minä kävin kierroksilla, jotka nousivat yhä edelleen sitä mukaan, kun purin pakkauksia. Odotukseni työn laadusta olivat olleet korkealla, mutta vaikka laatikkopinot näyttivät siisteiltä, oli tavarat sinne huiskittu vähän miten sattuu. Vaatteet kurtussa, huopahattuni rutattuna alimmaiseksi laatikkoon, parien niin ikään rutattujen pitkiksien alle, omista valokuvista tulostettujen taulujen kulmiin oli ilmestynyt valkoisia nirhamia, emalinen taso oli naarmuilla, kukkien varret rutassa ja poikki.

Viimeiseksi miehet kiinnittivät peilin ja hyllyt, jotka olivat joutuneet irroittamaan seiniltä vanhassa paikassa. Pääsiäisviikko "Semana Santa" oli alkamassa, loma, kaikilla kiire kotiin. Ja jälkikin oli sen mukaista, hiukan suurpiirteistä. Mies ei ymmärtänyt ärtymystänni, kun totesin moittimista tässä ja tuossa, ja tuossakin vielä. Minua kuitenkin raivostutti, olimme nähneet niin paljon vaivaa (=rahan menoa) asunnon uudelleen maalauksessa, sähkötöiden teettämisessä, kaiteen korottamisessa.. ja nyt piti sitten hyväksyä, että osa tavaroista oli nuhjaantunut ja vanhentunut vuosia tuon lyhyen muuttomatkan aikana.


Kiukuttelu kostautuu. Joku hermo niskassa on täysin pinteessä, joitain asentoja täytyy välttää viimesen päälle - yksi niistä on ruuan vieminen suuhun lusikalla tai haarukalla. Sen sijaan tämä tietokoneella istuminen ei tunnu siihen vaikuttavan. En ole vielä kokeillut anteeksiantamista, en henkisen tyyneyden löytämistä, vain ibuprofeenia ja armaan mieheni antamaa hierontaa. Mutta lauhtua täytyy tai mennä fysioterapeutille. 

Ensimmäisenä aamuna heräsin sateen ropinaan terassilla. Onneksi olimme nostaneet kaikki istuintyynyt sisälle. Viime yönä katselin ikkunasta kirkasta tähtitaivasta ja ajattelin, että kyllä se isän tekemä kaukoputki pitäisi raahata tänne. Nyt ovat jo kaikki taulut seinällä, keittiön periespanjalaiset kaakelit ovat tulleet tutuiksi, sain tungettua paistovuoatkin alakaappiin, astianpesukone toimii... ja minä pidän maisemasta, joka avautuu työhuoneen ikkunasta. Suoraan edessäni reilun kilometrin päässä näkyy valaistu katedraali, sen ympärillä kerrostalojen valoja, kattoja... muutama palmu. Ehkä seuraavat päivät auttavat poistamaan pinteenkin.

Verosopimus muuttuu - onko matkalaukku pakattava

Teveellinen ruoka on Espanjassa jokaisen kukkaron saatavilla.
Espanjan ruokakorin hinta on alle EUn keskitason, kun Suomessa se on 19 yksikköä EUn keskitasoa korkeammalla.

100 % työkyvyttömyyseläkettä ei ole verotettu Espanjassa lainkaan, Portugali taas on luvannut 10 vuoden verovapauden maahan muuttaville. Ja tämäkös on aiheuttanut kateutta ja närää. Nyt Suomi ja Esanja ovat allekirjoittaneet uuden kahdenkeskisen verosopimuksen, kohta ei siis siltäosin tarvitse kenenkään kadehtia.

Jollain muutto etelään, Espanjaan tai Portugaliin on voinut olla täysin tietoinen taloudellinen päätös, jopa pakon sanelema: niukat rahat riittävät paremmin maissa, joissa elinkustannukset, mm. ruokakorin hinta on huomattavasti EUn keskitasoa alempi.

Kun uusi Suomen ja Espanjan välinen veroopimus on hyväksytty kummankin maan parlamentissa, se takaa Suomelle oikeuden verottaa myös yksityispuolen eläkkeitä, jotka tähän saakka ovat olleet Espanjan verolain alaisia maassa pysyvästi asuvilla suomalaisilla. Kolmen vuoden siirtymäkausi luvataan niille eläkkeille, joita Espanja verottaa tälläkin hetkellä.Tämä siis satuttaa eniten täällä työkyvyttömyyseläkkeellä asuvia suomalaisia.

No, elämähän ei tämän mukana muutu kalliimmaksi Espanjassa. Ruoka ja vuokrat ovat samaa luokkaa kuin nytkin. Minut sai vain kananlihalle, se kuinka nopeasti uutta sopimusta aletaan soveltaa. Ehkä verosopimuksen uudistus on "kansakunnan etu" ja saa Suomen taas nousemaan jaloilleen ankarasta taloudellisesta ahdigostaan. Aikaa oman talouden sovittamiselle uuteen käytäntöön ei taida täällä asuvilla suomalaisilla käytännössä olla. Ja muuttokuorman kanssa Suomeen paluu ja elintoimintojen keskuksen siirtäminen sinne saatta myös olla paitsi henkisesti myös taloudellisesti todella rankka juttu.

Kun Eläketurvakeskuksen mukaan vuoden 2014 lopussa keskimääräinen ulkomaille maksettu eläke oli 374 euroa kuukaudessa, tajuaa ehkä ettei suurin osa Espanjaan muuttaneista ole rikkaita kotimaaltaan verorahoja pimittäviä luopioita. He saattavat jopa olla eläkeläisiä, joilla ei Suomeen paluunsa jälkeen ole enää varaa lähteä viikoksi tai kahdeksi rantalommalle tai Lapin hohtaville hangille D-vitamiinivarastojaan kartuttamaan tai piipahtaa kaukokohteeseen jouluaikaan. Luultavasti he tarvitsevat nykyistä enemmän hoivaa, kotihoidontukea ja laitospaikkoja. Vaan siihenkään meillä ei kuulemma ole enää varaa.

Muuttolintu on levoton

Talvipakolaisen paluu Suomen kesään on heti Vapun jälkeen. Ihanaa. Mistä sitten tämä ahdistus? Siitä, että kesä täällä Välimeren rannalla ei ole päässyt kunnolla alkuun, en ehdi nauttia siitä ennen lähtöä. Siitä, että aviomies jää tänne makoilemaan hiekkarannalle ja kävelemään vesirajassa. Että kaikki kevättyöt tulevat minulle?

Aivan itse olen paluuni ajoittanut juuri tähän ajankohtaan. Kihelmöiden olen odottanut pääseväni näkemään, mitä lumen alta on paljastunut, mitkä muuttolinnut ovat palanneet, joko silmut ovat suuret, juoksevatko orvanpojat katolla tömisten kuin kuukausi sitten.

Edessä on siivous, tuuletus. ruohonleikkuukoneen haku (tilasin sen maaliskuussa rikkinäisen tilalle), parinsadan pikkuruudun x 4 + välilasien suuret pinnat -ikkunanpesu, vesipumpun asennus.... ystävien tapaamisia, rantasaunan pesua, mutta myös lämmitystä ja ihanaa nautintoa, aikaisin valoistuvia aamuja, korvasienien etsiskelyä. Sanalla sanoen kaikkea sitä, mitä olen suunnitellut ja josta (ehkä en juuri tuosta pikkuikkkunoiden pesusta) olen jo etukäteen nautiskellut. Niihin liittyvistä äänistä, tuoksuista, tekemisen touhusta. Tuntuu, ettei vajaa kuukausi riitä tuohon kaikkeen. Täytyy kiiruhtaa, että ehtii kaiken, mitä on tavoitellut.

Oman haasteensa asettaa lapsenlapsen kastajaiset, tyttären anopin saapuminen kesäkuun alkupuolella toivottavasti meillekin. Haluaisin kaiken olevan kunnossa silloin. Ja aviopuoliso palaa vasta toukokuun lopussa.

Onko kysymys sittenkin vastuunottamisen pelosta? Tässä iässä? Monen viikon yksinäisyydestä sen avioliiton tuplapeitteen alla? Vai aviopuolison jättämisestä tänne "kauaksi". Olen luvannut kunnioittaa hänen haluaan olla valossa ja lämmössä mahdollisimman monta kuukautta vuodesta. Sisälläni jokin pieni tyyppi sanoo kuitenkin, että toukokuussa Suomessakin on paljon valoa, kaikki syntyy ja kasvaa silloin. Se ei kai suostu ymmärtämään, että joku ei halua kokea tuota ihmettä. Varsinkin, kun tarjolla olisi minun kaltaistani ihanaa seuraa. Vai onko ahdistus sittenkin aamuisen migreenin jälkimaininkeja. Jos huomenna aurinko paistaa...

Uusi matkalaukku petti odotukset

 Olin Itäkeskuksessa. Tytär huomasi syrjäsilmällä sivummalla Hullujen Päivien tarjouksessa olevat kovat Delseyn matkalaukut. Sitä ennen olimme onnistuneet luovimaan ohi monen Stokkan osaston ja ne kuuluisat keltaiset tarjoukset - nyt en tekisi mitään heräteostoja. Mutta, olin jo kauan haaveillut matkalaukusta, jossa olisi alla neljä pyörää kahden sijasta. Kiireessäkin niitä oli pakko käydä vilkaisemassa.

Näissä oli neljä pyörää, hinta vaikutti kohtuulliselle, ne rullasivat liikkeen lattialla hurmaavasti. Olin myyty. Kassajonon jälkeen minulla oli uusi neljällä pyörällä kulkeva hehkuvan punainen kovakuorinen matkalaukku, vihdoin.

Tyttären luona siirsin vanhasta matkalaukusta tavarat uuteen. Kyynärpääni olisi kiitollinen, kun en enää joutuisi vetämään laukkua perässä vaan voisin "taluttaa" sitä vierelläni.

Lukkomekanismi näytti niin hankalasti tavoitettavalta, että ajattelin antaa sen asettamisen vävyn huoleksi seuraavana aamuna ennen kentälle lähtöä. Häneltä se kävisi varmaan nopeammin kuin itseltäni. Vaan eikö mitä. Lukkomekanismi ei suostunut toimimaan niinkuin hyvin ylimalkaisissa ohjeissa oli sanottu.  Tehdasäätöjen muutaminen ei onnistunut. Ja sitten kun onnistui, lukko toimi odotetusti vain yhden kerran. Lukkomestarini oli ihmeissään ja vihainen "nämähän ovat niin yksinkertaisia".

Aikataulu alkoi näyttää kireälle, eikä vastausta lukkopulmaan putkahtanut. Soitin tietenkin liikeeseen, sillä käsittääkseni sillä on hyvä asiakaspalvelu. Hieman pelotti, että Hullut Päivät asettuisivat minua vastaan. Kerroin ongelmani ja sen, että kohta pitäisi lähteä kentälle, en ehtisi millään palauttamaan tai vaihtamaan laukkua. Enhän voisi pakata tavaroitani kovaan laukkuun, jonka lukon avautumisesta ei ollut varmuutta. Sama se olisiko 5  vuoden takuu voimassa kaikkialla maailmassa, minä halusin kuitenkin tavarani ulos laukusta perille päästyäni ilman lukkoliikkeen apua. Asiakaspalvelija sanoi ottavansa yhteyttä esimieheensä ja tämän palaavan asiaan mahdollisimman pian. Vävy ahkeroi edelleen lukko-ongelman kimpussa, tuloksetta.

Puhelimen soidessa ongelma ei ollut ratkennut, eikä ratkennut vielä puhelimessa saatavan konsultaationkaan aikana. Säätövivun vapauttaja ei suostunut liikkumaan. Minulle luvattiin pitää viimeistä punaista laukkua varattuna kunnes vävy ehtii noutaa sen. Ja koska asiakaspalvelu oli toistaiseksi toiminut hyvin, uskon heidän pitävän lupauksensa. Vävy sanoi haluavansa liikkeltä myös opastuksen lukon asetusten säätämiseen, ettei hankala tilanne toistuisi.

Päätin siis pakata tavarani uudelleen vanhaan matkalaukkuun, jonka kanssa olin reissannut niin Kauko-Aasiassa kuin Afrikassakin. Olihan se vielä ihan käyttökelpoinen kaksine pyörineen ja onneksi mies oli luvannut tulla minua kentälle vastaan. Hän saisi raahata laukun tälläkin kertaa minun puolestani.

Mitä tästä opin? Sen, että minun ostokseni ovat aika usein maanantaikappaleita, vrt. monitoimilaitehankinta. Toivottavasti en opi myös sitä, että heräteostoksia ei kannata tehdä. Käykö sinulle koskaan köpelösti hankintojesi kanssa?