Uudessa kodissa jo kaksi yötä

 

Mutto oli ja meni - ainakin lähes. Pahvilaatikollinen laseja etsii vielä sijoitusta, kylppäreissä tavarat ovat vielä huiskin haiskin ja yhtä ja toista puuttuu. Mutta keittiössä mahtuu jo kääntymään ja ruokaa voi laittaa vaikka ei olekaan liesituuletinta. Olemma nukkuneet täällä jo kaksi yötä. 

Perjantaiaamuna kahdeksalta muuttofirman auto peruutti kadun pieleen. Miehet marssivat sisälle, homma alkoi sujua rivakasti. He pakkaisivat, purkaisivat, kantaisivat, muuttaisivat, kasaisivat ja kiinnittäisivät kaiken uudelleen paikalle. Firma oli varannut parkkipaikat kunnalta, vakuutus kattaisi kaiken heidän pakkaamansa - joten tietenkin annoimme heidän huolehtia siitä lähes alusta loppuun. Tilasimme "kokonaispalvelun", sillä mistä me olisimme tänne talkooporukkaa haalineet ja pakettiautoja lainailleet. Vaikka mieltä lämmitti, että moni ystävä kysyi tarvitsemmeko muuttoapua. Vaan emmehän voineet edes majoittaa yhtään talkoolaista.

Puolilta päivin muuttokuorma starttasi ja oli jo muutaman minuutin kuluttua uuden osoitteen luona. Alkoi tavaroitten roudaus 17 kerrosta ylös, toivottavasti hissillä - en kuitenkaan kysynyt.

Miten paljon tavaraa olimmekaan saaneet kerättyä 3 vuoden aikana. Cuna ja toinen vierassängyistä oli jo annettu pois, mutta tavaraa piisasi. Koska uusi keittiö on kirpun kokoinen vanhaan verrattuna, pyysin jo jossain välissä roudaamaan laatikoista osan vaikka naaurin keittiöön. Oli kiire purkaa edes osa saman tien kaappeihin, jotka kuitenkin loppuivat heti alkuunsa kesken.

Suurimman työn teki muuttofirma, mutta minä kävin kierroksilla, jotka nousivat yhä edelleen sitä mukaan, kun purin pakkauksia. Odotukseni työn laadusta olivat olleet korkealla, mutta vaikka laatikkopinot näyttivät siisteiltä, oli tavarat sinne huiskittu vähän miten sattuu. Vaatteet kurtussa, huopahattuni rutattuna alimmaiseksi laatikkoon, parien niin ikään rutattujen pitkiksien alle, omista valokuvista tulostettujen taulujen kulmiin oli ilmestynyt valkoisia nirhamia, emalinen taso oli naarmuilla, kukkien varret rutassa ja poikki.

Viimeiseksi miehet kiinnittivät peilin ja hyllyt, jotka olivat joutuneet irroittamaan seiniltä vanhassa paikassa. Pääsiäisviikko "Semana Santa" oli alkamassa, loma, kaikilla kiire kotiin. Ja jälkikin oli sen mukaista, hiukan suurpiirteistä. Mies ei ymmärtänyt ärtymystänni, kun totesin moittimista tässä ja tuossa, ja tuossakin vielä. Minua kuitenkin raivostutti, olimme nähneet niin paljon vaivaa (=rahan menoa) asunnon uudelleen maalauksessa, sähkötöiden teettämisessä, kaiteen korottamisessa.. ja nyt piti sitten hyväksyä, että osa tavaroista oli nuhjaantunut ja vanhentunut vuosia tuon lyhyen muuttomatkan aikana.


Kiukuttelu kostautuu. Joku hermo niskassa on täysin pinteessä, joitain asentoja täytyy välttää viimesen päälle - yksi niistä on ruuan vieminen suuhun lusikalla tai haarukalla. Sen sijaan tämä tietokoneella istuminen ei tunnu siihen vaikuttavan. En ole vielä kokeillut anteeksiantamista, en henkisen tyyneyden löytämistä, vain ibuprofeenia ja armaan mieheni antamaa hierontaa. Mutta lauhtua täytyy tai mennä fysioterapeutille. 

Ensimmäisenä aamuna heräsin sateen ropinaan terassilla. Onneksi olimme nostaneet kaikki istuintyynyt sisälle. Viime yönä katselin ikkunasta kirkasta tähtitaivasta ja ajattelin, että kyllä se isän tekemä kaukoputki pitäisi raahata tänne. Nyt ovat jo kaikki taulut seinällä, keittiön periespanjalaiset kaakelit ovat tulleet tutuiksi, sain tungettua paistovuoatkin alakaappiin, astianpesukone toimii... ja minä pidän maisemasta, joka avautuu työhuoneen ikkunasta. Suoraan edessäni reilun kilometrin päässä näkyy valaistu katedraali, sen ympärillä kerrostalojen valoja, kattoja... muutama palmu. Ehkä seuraavat päivät auttavat poistamaan pinteenkin.