keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Kuusi kiloa kuudessa viikossa

Tasapaioa etsimässä. Tässä kutomisen ja kirjan kesken.
Aamun sauvakävelyn ansiosta askeleitakin jo reilu 12.000.
Siitä on kuulemma kirjoitettu  kirjakin. Oma painonpudotukseni/kunnon kohentaminen etenevät huomattavasti maltillisempaan tahtiin. Mutta eilen aamulla minulla oli vyötärö, tosin se katosi iltaan mennessä. Jos se ensi viikolla pysyisi iltaan asti.

Kunnon kohottaminen on ollut agendana kaikki nämä viikot siitä alkaen, kun kerroin aktiivirannekkeestani.  Kaksi-kolme viikkoa sosiaalista seurustelua vuoden lopulla, itsenäisyyspäivä, Joulu ja uusivuosi tosin asettivat omat haasteensa. Ja minähän olen aika nöyrä myöntymään kaiken hyvän syömiselle. Nyt on palattu arkeen.

Ihme kyllä aktiivirannekkeen asettamat askeltavoitteet ovat täyttyneet lähes joka päivä, usein puolitoistakertaisina. Puntarissa tuo kuitenkin näkyy vasta kilon pudotuksena. Hiljaa hyvä tulee, jopa ajatellen aivan valmis. No, se ei taida ihan niin mennä.

Olen kuitenkin ollut tyytyväinen itseeni, kai nyt vähän saa kehua. Lankku pysyy parhaina kertoina jo kolme minuuttia, alussa 30 sekuntiakin oli aivan tuskaa. Kyykkyjä kertyy tavallisesti kuitenkin vain parikymmentä yhtä soittoa, mutta päiväsaldo on usein kuitenkin korkeampi.  Tosin kyykkyhaasteeseen verrattaessa olen jämähtänyt jonnekin 5. päivän seutuville. Lonkat yleensä hanaavat vastaan, jotta saldo kasvaisi.

No, pitkään on vielä kuljettava. Useimmat puolihameet olen siirtänyt ylähyllylle laatikkoon, niin monen sentin päässä olen vielä tavoitteestani. Mutta se 6 kiloa 6 päivässä: ystävätär oli puolisoineen aivan innoissaan. Ovat nyt menossa puolivälissä ja vyötäröstä on lähtenyt jo 9 senttiä. Ehkä juttua valaisee hiukan se, että käyvät kuulemma 2 kertaa viikossa uimassa, kolmasti kuntosalilla ja muina päivinä sauvakävelevät. Siis - siihen nähden oma kilon pudotukseni tuntuu aiha hyvälle. Minun sauvakävelylenkkini on vain reilu neljä kilometriä.  Kohtuus kaikessa ja niitä juhlavuoden vauvasukkiakin täytyy ehtiä kutoa ja sitten ne kirjahaasteet. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Haluaisitko kommentoida tähän jotain?