Mieheni on muuttanut Espanjaan

Koira ja mies tarkkana luontoretkellä lähes kymmenen vuotta sitten.

Itse asiassa miehen virallisesta muutosta on jo useampi vuosi. Se tapahtui pian sen jälkeen, kun hankimme asunnon Malagasta. Jollain tasolla tajusin tuon syvemmin tänä aamuna keittäessäni puuroa vain itselleni täällä Päijänteen rannalla.

Minä, joka olen talvipakolainen, palaan Suomeen kun talvi hellittää otteensa ja hyväksyn ilmat, jotka minua täällä odottavat - nytkin kesäkuun alussa  luoteistuuli ja hädin tuskin kymmenen astetta. Mies ei ole talvipakolainen vaan hänen elämänsä painopiste on todellakin siirtynyt Espanjaan. Sitähän verottajakin edellyttää. Hän viettää Suomessa vain pari kuukautta vuodessa eikä varmaan hallua silloin ainakaan palella.

Miehellä on muuttoon terveydelliset syyt, joita ymmärrän hyvin. Silti mieleni kapinoi aina välillä, kun olen täällä yksin. Kaipaan kovin yhdessä tekemisen meininkiä - me kaksi. Vaikka patikkareissut, veneilyt ja metsäkävelyt yhdessä ovatkin jääneet, niin mietin kuinka ihana olisikaan palata tänne yhdessä keväällä. Tehdä kesä säistä välittämättä,  kaivaa pihamaa esiin talven jäljiltä, kuulla lintujen äänet ja nauttia löylyistä rantasaunassa. 

Vaikka ajatus miesten töistä ja naisten töistä, ei olekaan ihan mieleeni, täytyy tunnustaa, että tunnen itseni joissain hommissa tosi vajavaiseksi. Ystävät ovat avuliaita, mutta enhän voi olettaa heidän saapuvan automaattisesti asentamaan vesipumppua, nostelemaan painavampia huonekaluja, auttamaan siivouksessa, ym. ym. Nyt paikallisen rakennuspalvelun kaverit kävivät putsaamassa katot ja poistamassa niiltä sammalet. Tulevina vuosinakin minun tarvitsee kääntyä erilaisten  ostopalveluiden puoleen, jotta saan itse keskittyä talonhollossa rakastamiini pensselihommiin. Tänä keväänä terassi ja verannat saivat uudet pinnat.

Onneksi myös säiden haltija on tullut avukseni ja hidastanut kesän lopullista saapumista - vielä ensiviikollakin ehtii käydä hakemassa kesäkukat puutarhalta eikä ruohokaan ole kasvanut koneella leikkaamattomaan pituuteen. Kirjapinotkin odottavat lukijaansa ja keskeneräiset käsityöt vetävät puoleensa. Ei siis ihme, jos tietokoneen ääressä ei tulekaan vietettyä aikaa ja blogipäivityksetkin venyvät. 

Tuleva viikonloppu on erilaisten juhlien sävyttämä. Lauantaina naapurin tyttären lakkiaiset, sunnuntaina miehen kummipojan tyttären valmistautujaisjuhlat. Lauantaina viettää miehen sisar myös 60-vuotisjuhliaan. Minä edustan meitä, sillä mies ei tule Suomeen vielä pariin viikkoon.  Ja onneksi silloinkin on syytä moneen juhlaan  - ja niihin osallistumme yhdessä.

Jakamistalous - kaikkea tarvittavaa ei tarvitse omistaa

t

Talkoot mikä ihana asia tehdä asioita ystävien kanssa.
Tässä siivotaan pihapiiriä hakkuitten jäljiltä.

Malagan sade on jatkunut eilisestä alkaen. Yksinkertaisten lasien huushollissa laitettiin lämpöpumput ensimmäisen kerran tuottamaan lämpöä, työhuoneessa patteri on päällä. Olen pukeutunut villapaitaan, pitkään hameeseen, legginsseihin ja villasukkiin. Nilkoissa on vielä kylmä.

Jakamistalous, tavallaanhan elän siinä nytkin. En omista tätä asuntoa, en tuota lämpöpumppua vaan maksan niiden käyttämisestä. No, ehkä normaalia vuokra-asumista ei ihan tarkoiteta puhuttaessa jakamistaloudesta, aiheesta, josta on Ylen sivuilla  juttua otsikolla  Arki, jossa ei tarvitse omistaa kaikkea.

Jollain tavallahan Suomessa on aina ollut jakamistaloutta. Mitä muuta ovat olleet talkoot, koneitten ja autojen lainat ja vastavuoroiset toisen auttamiset? Itse taidamme olla varsinaisia kestolainaajia. (En tarkoita tyyppiä, joka lainaa tavaran ja unohtaa sen omaan hyllyynsä.) Ja TI  eli tee se itse -kerhon  puitteissa on tässä perheessä ja kavereitten kanssa puuhattu yhtä sun toista vaellusrekien rakentamisesta mökkikalusteiden talviteloille laittamiseen ja terassien rakentamiseen.

TI-kerho, jakamistalouden yksi perusyksikkö, työn touhussa.
Klapeja syntyy ystävän traktorin perässä olevalla sirkkelillä.

Viime vuosina me olemme olleet monessa asiassa saamapuolella ja iän karttuessa tuo epätasapaino varmaan vain kasvaa. Meillä ei ole enää pakettiautoa tai peräkärryä, mutta tarvittaessa sellainen on aina löytynyt lainaan. Syksyllä ennen lähtöäni tänne yksi ystävämme testasi uutta ränniharjaansa meidän ränneihin, yhdessä putsattiin ne kuivista lehdistä ja neulasista. Sitä ennen nostettiin pumppu talviteloille ja kesäkalusteet suojaan. Saamamme avun vuo on ollut vahva.

Yritän kuitenkin muistaa että vuosien varrella erityisesti mies on aina ollut ystävien ja naapureiden apuna siellä missä on tarvittu: raivaamassa metsiä, rakentamassa talkoilla autotallia, mökkiä, tekemässä lisäeristeitä, kaatamassa puita, lainannut peräkärryä ja pakettiautoa. Ruohonleikkuukone kulkee tarvittaessa langon pihassa, heidän trimmerinsä taas meidän tienvieriä. Sahat ja sirkkelit tekevät töitä siellä missä niitä tarvitaan. Talveksi Malagaan varaamani kirjat kävivät kesällä "koeluvussa" ystävällä ja pelargoniani talvehtivat hänen kellarissa. Kälyn kuvakirjaan  skannasin vanhat kuvat. Ne ja tekstit asettuivat aloilleen minun taittoni kautta. Kiitokseksi sain intalaista päähierontaa.

Tehdään siis sitä mitä osataan, tullaan avuksi ja autetuiksi. Ystävyys rakentuu paljon yhteisten hetkien kautta, eikä vähiten silloin kun tehdään jotain tarpeellista. Ja totta on myös se että, kun ei itse enää uskalla kiivetä katolle, tarvitsee toisten apua. Ihana, jos silloin on olemassa joku, jolta sitä pyytää.

Itse olemme toimineet vain kaveripiirissä eikä siinä ole raha ollut liikkeessä. On hienoa, jos  esimerkiksi aikapankkien kautta löytyy  tapa, jolla apua voisi pyytää ja antaa myös laajemmin. Nyt osaavia käsiä ilman tekemistä on liian paljon. Niiden saaminen töihin ja sen järkevä verottaminen ja kaikkien autetuksi tuleminen ovat todella tärkeä asia. Kunpa poliitikot osaisivat säätelytyössään ajatella asiaa yhteisen hyvän kasvattamisen eivät valtion rahakirstuun keräämisen kautta.

Kuvatervehdys kotoa

Tänä keväänä on maalisuti heilunut paitsi täällä Malagassa myös Suomessa. Sain Päijänteen rannalta talonmiehen, ihanien naapureiden, kuvatervehdyksen, siellä alkaa olla nyt valmista. Täytyy myöntää, että lopputuloksen näkeminen livenä jännittää, siihen menee vielä hetki.  Mutta kuvista päätellen, Malagaan verrattuna, tätä työtä ei tarvinne teettää uudestaan toisella maalarilla.

Muuttaako kolmekymmentä vuotta tummunut  100 % hirsitalomme mäntypaneelikattoineen ratkaisevasti luonnettaan kattojen hohtaessa valkoisuuttaan? Mietin tuota askelta vuosikaudet, ennenkuin uskalsin edes puhua siitä armaalle miehelle. Sen jälkeen vatvoimme yhdessä asiaa varmaan saman mokoman. Mutta nyt se on tehty. Toivon, että lopputuloksena saamme lisää valoa tupaan kodikkuuden siitä kärsimättä.

Kotiin palattua on edessä paitsi normaali kevätsiivo, myös kaikkien kirjojen ja tavaroiden laittaminen paikalleen. Miten vanhat verhot toimivat uudessa kokonaisuudessa? Aika näyttä alanko kaivata valkoisia ikkunanpokia. Minussa on onneksi kuitenkin vielä sen verran pikkutytön vikaa, että tykkään leikkiä kotileikkiä. Maalatut katot ja siivousurakka ovat totisinta totta, mutta sitten taas voi ottaa mielensä ruutupaperit ja kynät - sommitella uusia kuvioita ehkä joskus toteutettavaksi.

ps. Täällä Malagassa alkavat olla kaikki muuttopuuhat valmiina. Verhotkin saimme loppuviikosta. Ja mikä tärkeää, mies hyväksyi valintani.

Naapuriapu - mahtava asia

Tästä on aivan pakko kirjoittaa juuri nyt. Talvipakolaisuus meidän kohdallamme ei varmaankaan onnistuisi ilman naapuriapua. Ainakin se olisi ongelmallisempaa ja siihen sisältyisi kosolti huolta, murhetta ja rahanmenoa. Viime viikonlopun lumimyräkkä, jota täällä ihastelin ystävien Facebook-kuvienn kautta ja sitä seurannut sähkökatkos ovat siitä hyvä esimerkki. Jälleen kerran kiitos naapurille.

Nyt myrsky ei onneksi aiheuttanut meille vahinkoa, pakasteetkin selvisivät kuin ihmeen kaupalla noin vuorokauden sähkökatkosta. Mutta naapuri sai kyllä juosta kantamassa huolta marjoistamme.

Lähes tasan kaksi vuotta sitten naapuri kävi tarkistamassa, miten talomme oli selvinnyt edellisen yön myrskytuulista, oliko puita kaatunut tontilta. Ja oli, ainakin yksi. Mutta silloinkin me saatoimme jatkaa täällä rauhallisin mielin, koska ihana naapuri teki kaiken puolestamme: hoiti paikalle vahinkoarvioijan sekä metsurin, joka saattohoiti katuneen puun pinoon siististi pilkottuna, miehet, jotka korvasivat rikkoutuneen tv-antennin uudella.  Katon paikkaus saattoi onneksi odottaa kevään tuloa. Lastemme perheiden jouluvietto olisi varmasti ollut alavireisempi, jos he aatonaattoiltana olisivat törmänneet tuon näkymän keskelle ja tv:stä olisi tullut pelkkää lumisadetta. Kiitos naapurille siis silloinkin. Naapurin ansiostahan talo oli myös lämmin jälkikasvumme asettua asumaan.
.
Eikä naapuri ole ollut vain ystävä hädässä. Hän katsoo, että kaikki on kunnossa, kastelee keittiön pöydälle nostetut kukat, kaataa vettä viemäreiden hajulukkoihin, katsoo ettei lämpötila laske liian alhaiseksi, auraa tarvittaessa pihatien. Kerran ollessamme talvea lähes toisella puolen maapalloa naapuri kävi myös pudottamassa katolta lumet, kun pelkäsi kuorman käyneen liian painavaksi. Mikä onni meitä onkaan kohdannut, kun meillä on tuollaiset naapurit!

Tietenkin ainakin osan tuosta kaikesta voisi teettää talonmiespalvelulla. Kävisivätkö he sitten joka myrskyn aikana tai heti sen jälkeen katsomassa että kaikki on kunnossa, kastelisivatko he kukat, tarkkailisivat ketä liikkuu meidän tiellä, auraisivat tien auki silloin kun lapset haluavat maalle lomailemaan tai minä tulisin kotiin hankien ollessa korkeimmillaan. Hyvästä rahasta varmaankin, ja tietenkin on asennettavissa kaikki mahdolliset hälytyslaitteet, jotka vievät signaalia eteenpäin, vartiointiliikkeelle, talonmiespalvelulle, kahdenkymmenen viiden kilometrin päässä asuvalle sukulaiselle, piippaisi meidän kännyköihimme tänne...

Rahalla selviäisi tietenkin monesta asiasta, mutta tämä meidän naapuriapu on omaa luokkaansa. Tässä ei liiku raha, ei kierretä veroja. Tämä on mahtavaa rinnakkaiseloa. Minä vain mietin sitä, että miten korvata tuo kaikki apu. Sillä kesällä samaan pakettiin kuuluu tietenkin jatkuva oikeus hakea salaattia kasvimaalta, luomuviljeltyjä porkkanoita pussissa, mahdollisuus poimia tyrniä naapurin kasvimaalta. Jopa kuolleen hiiren poistamisessa sähkökaapista oli naapuriapu käytössä. (Vasta kolmannella kerralla osasimme ja uskalsimme tehdä sen ihan itsekin.)

Ja saimmehan me vihdoin, siis tänään, hankittua sen oman agregaatinkin naapurin huolia sähkökatkojen aikana helpottamaan. Nolottaa kertoa, naapurin ehdotuksesta - kuinkas muutenkaan.  Niin, ja naapurin hankkimana tietenkin...