Hei, me muutetaan!

Nämä muuttolaatikot ovat edelliseltä
kerralta,mutta tuskin niitä on nytkään
vähempää.

 

Näin siinä kävi, otamme askeleet kohti uutta kokemusta. Limonar on kaunis ja rauhallinen kaupunginosa keskustasta linja-automatkan päässä eikä kävelymatkakaan ole hyväjalkaiselle mahdoton.

Osa tavaroista on jo pakattu ja muuttofirma tulee hommiin huomenna. Olen yllättänyt itseni ja pessyt verhot ja villamatotkin. Ne on kiva viedä uuteen kotiin puhtaina ja pölyttöminä.  Ikeaan jouduin tekemään kaksi reissua, kun ekan reissun puolivälissä ostoslistani mystisesti katosi ja parvekkeen ulkovalo jäi ostamatta. Uuteen kotiin tarvitaan huima määrä lamppuja lisää, yhteensä kahdeksan. Onneksi niidenkin asennus, samoin kaikkien huonekalujen kasaus ja hyllyjen/taulujen kiinnittäminen on muuttofirman huolena.

Täällä ovat lähes kaikki yllyt  tyhjillään, samoin osa kaapeista, osa tauluista on riistetty seiniltä ja pöydät ovat ilman liinoja - kuppi kilahtaa ikävästi lasipöydälle.. Kun pestyt matot ovat rullalla somistavat lattioita vanhat stoppfiltit, mattojen alla olleet liukuesteet jotka ovat matkalla roskiin.

Keittiön kaapit jätän suosiosta muuttofirman pakattaviksi. Samoin kaikki lasit, kupit ja lautaset. Silloin vastuu niistä on heillä, jos jotakin menee rikki. Itse olemme pakanneet lähinnä liina- ym. vaatteita, takkeja sekä kenkiä että papereita ja kirjoja.

Pesukone on jauhanut keittössä koko aamun ja seuraavaksi koneeseen menevät viimeiset verhot. Kun vielä malttaisi odottaa huomiseen. Tämä on jännempää kuin jouluaatto.

Muutoksen ilmapiiri

Sen läsnääolo on tiivistynyt viime viikkojen aikana. Paluuta ei ainakaan ole, sillä sanoimme asuntomme irti tämän helmikuun loppuun. Nyt on kuitenkin (tosin vähän epävarma) kästiys siitä, minne matka tästä vie.

Ensimmäisen talvemme Malagassa vietimme  kaiken tapahtuman keskipisteessä, keskellä vanhaa kapunkia Calle Marques de Larioksen ja sen yhden pienen poikkikadun kulmassa. Juuri nyt meneillään olevaa Malaga Carnavalia tai katusoittajia  tai Pääsiäisen Semana Santan kulkueitten musiikkia saattoi kuunnella parhaimillaan pää omalla tyynyllä. Se oli hauskaa, mutta yksi vuosi riitti. Halusimme jäädä, mutta asua jossain hiukan rauhallisemmassa paikassa.


Kolme seuraavaa saimme viettää rantakadulla ensimmäisessä linjassa, kuten täällä sanotaan, meren puolelta Malaguetan hiekkarannan alkupäätä ja keittiöstä vanhaa kaupunkia ja Gibralfaroa katsellen. Carnaval näkyi ja kuului vain päätöspäivänä, kun juhla loppuu Entierro del Boqueróniin eli  bogeroonesin hautajaisiin. Tuolloin poltetaan kulkueen saattamana rantahiekalle tuotu muutaman metrin pituinen paperista ja puusta kyhätty kalapatsas.

Viimeiset kaksi vuotta on kohta kulunut tässä Paseo Maritimo Pablo Ruiz Picasson alussa.  Suurehkolta kattoterassiltamme on avautunut näkymä satamaan, rannalle ja Malagan lahden länsilaidalle. Olemme nähneet kaikki täällä vierailevat risteilyalukset suurimmasta pienimpään, mahtavia myrskyjä, suurenmoisia ilotulituksia, kuunsiltoja ja esteetöntä  auringonvaloa aamusta iltaan. Ja nyt näemme viimeisen kerran myös kuinka Carnavalin hautarovion savupatsas nousee rannalla, mutta sitä ei tule ikävä.

Joka tapauksessa muutto jonnekin on siis edessä vajaan kuukauden kuluttua. Toivotaan, että kaikki sujuu jouheasti, maksettu takuuvuokra riittää vakuuttamaan vuokraemännän ja saamme kirjoitettua sopimuksen alle mahdollisimman pian.

Jos asiat sujuvat, laskeudumme puunlatvojen tasolle, puoli kilometriä sisämaahan, puistokadun varrelle. Näkyvyys katkeaa kilometrien sijasta jo muutamaan kymmeneen metriin, ikkunsta ei näy merta. Muutos tulee olemaan suuri, mutta terveyskeskus tulee pysymään samana.  Koska viime viikolla kumpaisenkin mittari saavutti 65-vuotta, olemme siis jubilados täkäläisittäinkin. Tuo ei siis ole ihan vähäinen poitti.

Nyt on kuitenkin edessä reilu viikko lapsenlapsen kanssa. Pikku-Myy ja isoisä laseutuvat Malagan lentokentälle puoli yhdeltä ensi yönä. Tätä vuotta Ruotsissa yksinhuoltajana opintojaan jatkava tytär joutuu viikoksi seminaariin ja siksi tiedossa on minullekin mummihommia, edellisistä onkin jo kohta kuukausi. Kun lapsi on ensimmistä kertaa elämässään kuusi yötä pois vanhempiensa luota, saattaa meidän taitomme joutua koetteelle. Ikävä on itsestään selvyys, mutta kuinka me osaamme sitä helpottaa ja saada lapsen tuntemaan olonsa turvalliseksi.  Siinä meille opintopisteet hankittavaksi.

Elämä on elämisen arvoista.

Pysäyttäviä asioita

Vain hetki Fugessa, ja alkoi olla ikävä malagalaista kahvikupposta.
Suomalaisen pullapuodin asiakaspalvelu kolahti, muttei kivasti.

Vuosikausia 93-vuotiaan äitinsä omaishoitajana ollut ikäiseni ystävä joutui hetkessä hoidettavien joukkoon. Aivoinfarkti, kyllä kai ja todennäköisesti jotain vielä paljon vakavampaa. Minulla paistoi tänään aurinko, vaikka sydäntä ahdistaa ystävän vuoksi. Elämä ei ole oikeudenmukainen, voinko minä silti nauttia. Tai ei vain voinko, onko se minun ja kaltaisteni todellinen velvollisuus? Tehtävä, joka täytyy hoitaa, jos näin on suotu?

Vuokralla asumisen riemuja. Joko kerroin, että vouokraisäntäpariskunta tekee avioeroa, riidellen kuulemma. Vuokraemäntämme haluaa tavata meidät. Mitä on odotettavissa? Emme tietenkään tiedä, tietenkin pelkäämme, että asia vaikuttaa meidän elämäämme lyhyellä tai pitkällä tähtäimellä. Mutta onko se pahasta? Sitä emme voi tietää, ehkä elämällä on meille lisää annettavaa, uusia kokemuksia.

Ennakkoäänestys Fuengirolassa, suomalaisessa seurakuntakodissa. Ja, jo joku alkaa määrätä miten jonon pitäisi asettua. Ihan oikeassa hän oli, mutta teki sen niin suomalaisen ärsyttävällä tavalla, antoi ymmärtää, että me sata muuta olimme ihan tyhmiä. "Onneksi minä en asu täällä", totesi puoliso, olin liikuttavan samaa mieltä, Malaga parempi.

Äänestyksen jälkeen menimme kuitenkin Los Bolices -aseman juurella olevaan suomalaiseen pullapuotiin, koska minä halusin pullaa. Oli Runebergin torttuja, karjalanpiirakoita ja teollisesti valmistettuja, itse paistettuja possuviinereitä. - Petyin vähän (ei korvapuustia), mutta kyllä ne possut ABC-munkille vertoja vetivät. Mies haki naapuripizzeriasta oluen, vaikka olisin äänestyskahvit tarjonnut,  "pakkosyötin" karjalanpiirakan munavoilla - jotain suomalaista hänellekin sentään.  Ai niin, se kahvi oli niin perussuomalaista kuin voi, tarjoilua myöten. Tossa! ja pieni paksu arabia-kuppi nokan alle, tuosta saa kaataa (ihan ite) ja laittaa maitoa joukkoon. Johan olinkin ehtinyt unohtaa, kuinka kiva on saada café con leche pöytään tuotuna.

Toivottavasti ei tarvita toista äänestyskierrotsta vaan ehdokkaani voitaa ekalla.

Listasin asioita parhejoulustamme

Hyviä asioita:

Pitkin maailmaa levinnyt perheeni oli kerrankin samassa kasassa.

Kun tapaaminen ei ole vain muutaman tunnin mittainen vierailu, ei paine ole liian suuri.
Parin viikkon aikana asioita ehtii onnnistua ja epäonnistua...
... toki hermoillakin aina välillä, mutta kenenkään ei tarvitse olla täydellinen.

Harva isovanhempi saa viettää lapsenlapsensa seurassa näin pitkän jakson, nukahtaa hänen vierelleen ja hämmästyä niin monta kertaa toisen iloisuutta, oivaltavuutta, kohteliaisuutta, kiukkua ja uhmaa.

Flunssa ehtii tulla ja mennä.
Aurinko ja lämpö hellivät meitä.
Terassilla saattoi olla, grillata ja/tai ottaa aurinkoa.

Saimme syödä yhdessä saman pöydän ääressä monta kertaa.

Ei ehkä niin hyviä asioita:
Joulurauhaan laskeutuminen jäi vähiin vaikka mummi saikin kuulla joulurauhan julistuksen Suomen Turusta. Joululaulut piti kuunnella lähinnä ennen joulua. Niitäkin jouluja, jolloin tuo kaikki on mahdollista, ehtii tulla kohdalle vielä aivan liiankin monta.

Nykyinen asuntomme täällä malagalaisessa kerrostalossa on  entistä pienempi. Meillä on vain yksi vierashuone; kaikkia ei pystynyt majoittamaan yöksi.

Toisaalta, poika ja miniä saivat välillä hengähtää tästä hulinasta parin korttelin päässä olleessa pienen pienessä vuokrakämpässään. Siellä tosin oli ensialkuun aivan tukahduttava laventelin tuoksu, joka oli saatu aikaan sijoitttamalla "ilmanraikastimia" jopa sängyn alle. (Ilmanraikastimet joutivat kuulemma roikkumaan muovikassissa ikkunan ulkopuolelle.) Sängyn jouset painoivat selkää ja ensiyö olikin taittunut onnettomalla sohvalla. (Muistui haikeudella mieleen, miten olimme muuton yhteydessä joutuneet lahjoittamaan toisen todella hyvän vierassängyn pois.) Onneksi vuokraisäntä oli heti joulun jälkeen korjannut asian uudella paksulla petauspatjalla.  Myös umpeen jäätynyt jääkaappi oli sulatettu, se oli kuulemma edelleen kuin lehmänhenkäys ja baarikeittiö minibaarin luokkaa. > ks. hyvät asiat.

Vuokralla asumisessa on omat murheensa. Mietin, miten käy vuokrasopimuksemme jatkon. Vuokranantajapariskunnalle tuli ero (näimme isännän muuttavan jouluaikaan),mitä tekevät asuntomme kanssa? (Irtisanomisilmoitusta ei tammmikuun alkuun onneksi kuulunut, vuokrasopimuksen pitäisi siis jatkua - näin toivomme.)

Mummi (ainakin) ehti siis valvoa öitä, kun olisi niin mielellään halunnut löytää ratkaisun omiin ja rakkaittensa arkihuoliin. Elämähän on  joustoja väärällään.

Muistaako 3-vuotias lapsi tämän joulun vielä vanhempana?

Opiksi otettavaa: 
Iloitse joka hetkestä, jonka saat olla perheesi kanssa.

Mummi ei ole kaikkitietävä eikä kaikkivoipa. Minun pitää ymmärtää, että jokaisen on saatava kokea oma polkunsa (myös minun itseni).

Keittiövuoro hellittää

Kun tavallisessa arjessa kattaa kahdelle hengelle, yllättyi kuinka kauan aikaa parissa viikossa saa viettää pienessä keittiössä, kun pöydän ympärillä istui päivästä toiseen 5-7 henkeä. Aaamu alkoi hedelmällä, puurolla, kahvilla ja teellä. Pikku-Myy söi ja syö huonosti, ei lainkaan tai kaiken mitä annetaan. Koskaan ei tiedä etukäteen. Osa porukasta oli koko ajan flunssassa, toinen puoli yritti välttää sitä sairastettuaan juuri sitkeästi kolme viikkoa Suomessa. Itse olen toistaiseksi välttänyt sen karikon. (Tietenkin tämän lauseen kirjoitettuani tunnen vasemman korvan takana kovan, turvonneen imusolmukkeen - se on kipeä.)

Lounasta iltapäivällä, illalla jotain iltapalaa tai peräti kunnon illallinen...
Tosin muutaman kerran istuimme lähiravintoloiden pöytäliinojen ääressä, mutta kotona kokattavaakin riitti. Koska talvipakolaisen keittiö on pieni "läpikäytävä" ei tavaroiden järjestyksestä sen vuoksi ollut jouluaikaankaan varaa luistaa. Koska tarjottavaa oli normaalia enemmän ja tilaa aivan liian vähän, oli senkin sijoittelu oma haasteensa. Siksi varmaan tavallistakin hanakammin yritin pitää muut pois keittiöstä ja saada jutut luistamaan. Aina en onnistunut ja olihan halukkaita auttajia paikalla, kun vain älysin tai osasin sitä  pyytää. Aika usein en halunnut enkä osannut. Flunssaiset halusin pitää pois keittiöstä, yksi oli kiireinen tieteellisen artikkelin ded-linen kanssa ja halusin, että työläiset saavat nauttia Malagan lämmöstä, auringosta ja lomasta. Täytyy myöntää, että pidin lankoja turhaan tiukasti kädessäni, onneksi antoivat minun kuitenkin häärätä (sehän on äidin ja mummin oikeus). Välillä energia tuntui kuitenkin loppuvan. Ja silti oli niin ihanaa, että kaikki olivat kerrankin paikalla.

Pikku-Myy ja äitinsä saattelivat Daddyn Afikkaa kohti torstaina, poika ja miniä lähtivät lauantai-iltana. Nyt tuntuu tupa kovin tyhjälle. Onneksi saamme pitää Pikku-Myyn ja äitinsä seuranamme vielä lähemmäs viikonlopua.

Kun tilanne rauhoittuu on keittiössäkin väljempää. Tytär laittaa tänään maukkaalta kuulostavaa marokolaista ruokaa ja minä vetäydyn katsomaan lapsenlapsen kanssa katsomaan Elsa-elokuvaa. Ei haittaa vaikka iltapäivälle on luvattu sadetta, kun tuo korvantakunen vain jättäisi rauhaan eikä äityisi flunssaksi.

Ostoslistalla pienemmän ihmisen tuoli, jakkara ja muuta joulutarpeellista

Niin se vain jouluun valmistauminen edistyy. Ikea-retkeltä tarttui matkaan ostoslistaan merkitty tuoli ja jakkara, wc-istuimeen laitettava lisärengas pikkuihmistä varten, kynttilöitä, silliä ja mätitahnaa...

Kahden eläkeläisen talous tarvitsee kaikenlaista ihmeellistä tarpeistoa, että perheen pieninkin jäsen tuntee itsensä tervetulleeksi. Nyt roikkuvat Pikku-Myyn pyyhkeet naulassa, amme suihkukopin seinällä, myös lapsikokoiset aterimet odottavat ensipesuaan astianpesukoneessa. Uskokaa tai älkää tämä on minusta mukavaa puuhaa. Onneksi kaikkia valmisteluja ei ole vielä tehty, ettei aika käy pitkäksi ensi viikonloppua odottaessa.

Lista asioista, joita täytyy tehdä ennen joulua:

Vävyn villasukat valmiiksi.

PikkuMyyn lahjat paketoi (osta toistakin joulupaperia, etteivät kaikki paketit näytä samalta).

Muuta kalustusta: Pöytään pitää mahtua 7 henkeä, siirrä huonekaluja huoneesta toiseen, tuo ulkoa joku rottinkituoli sisälle, että kaikille löytyisi mukava oleskelupaikka. Ja tietenkin on siivottava vaikka ei vaihdetakaan verhoja, kuten äidillä oli tapana.

Leivo jotain hyvää kahvileiväksi, hyödynnä jotenkin Suomesta roudattuja kuivattuja mustikoita, mansikoita ja puolukoita. (Onneksi mies hoitaa kalat, kinkun ja juomapolitiikan.)

Muista ostaa: Tiikeri-kaupasta joulupipareita, lisää AA-paristoja jouluvaloihin, Pikku-Myylle suklaajäätelötikkuja ja Veetapixiä. Mistähän löytäisin juustokuminaa, sitä tarvittaisiin ihanaan punajuuri vuohenjuustosalaattiin - millähän nimellä sitä voisi edes alkaa kaupasta etsiä?


Jos tuosta listasta et arvannut, niin lukemiseni alla on parhaillaan Mia Kankimäen iki-ihana Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin. Siinähän niin hän kuin Sei Shonagonkin kirjoittavat jos jonkinmoisia listoja, toinen jokunen vuosi sitten, toinen tuhat vuotta sitten. Lienee osa naiseutta, koskapa omat muistikirjani ovat täynnä listoja.

PS: Maanantaina Malagassa myrskysi ja satoi. Vesi meinasi jälleen kerran tunkeutua keittiön ja työhuoneen ikkunoista sisälle. Kaupungilla kaatui puita ja putoili isoja oksia, tuossa lähelläkin (en ole vielä itse tsekannut vahinkoja, katsoin vain netin kautta Surin sivuilta). Myrsky, joka riepotti koko niemimaata, oli täällä kuitenkin ohi jo iltapäivän alussa. Helpolla päästiin. Nyt se kuulemma piiskaa kotomaata - toivottavasti Rannalle ei tule pitkiä sähkökatkoja.

Ei joulukortteja postitettavaksi - miten minä selviän

Joka joulu olen itsepintaisesti pitänyt kiinni joulukorttien lähettämisestä. Tämä taitaa olla ensimmäinen etten niitä postita. Tavallisesti kortit ovat olleet myös omista valokuvista tehtyjä. Olen kesällä Suomessa ollessani ripustanut joulupalloja pihan pikkukuuseen, ottanut valokuvan hennosta ensilumesta loppusyksyn kotipihassa, kuvannut Larioksen jouluvaloja, tämä kuusikin taitaa olla ollut jossain joulukortissani. Mutta nyt, ei painettuja joulukortteja. Tekee tiukkaa.

Se on jo toinen muutos omiin traditioihini. Ei lahjoja, ei kortteja. Ehkä siitä eivät ketkään muut kärsi. Ja onhan käytettävissä sähköposti, on SMS:t ja Facebook, Messenger. Ja tuon sanoo mieheni, jota ei esim. Naamakirjassa tapaa. Ehkä minun on aika siirtyä nykyaikaan tässä asiassa. Ja tavallaan hyvä niin.

Kortteihin tavallisesti käyttämäni rahat päätyvät nyt ainakin osittain hyvän tekemiseen. Eilen täytin kaupassa hyväntekeväisyysjärjestön muovikassiin maitoa, riisiä, tomaattisosetta. Edellisellä viikolla jotain muita peruselintarvikkeita, annoin almun MacDonalsin lastentalon varainkeruulippaaseen (vaikka taitaa sillä organisaatiolla taitaa olla minua isommat tulot), toisen kaupan edessä vakituiseen kerjäävälle vanhalle mummolle. Tällä kertaa pienet avustukseni menevät täkäläiseen hyvään, asunnottomien ja vähävaraisten ruokailuun ja yömajoitukseen ym. Isoista rahoista ei puhuta, enkä voi itseäni kehua. Antaminen kuuluu kuiten jouluun, niin sanoo sieluni - vaikka pieni onkin.