Muistathan aina tallentaa salasanat ja tunnukset niin, ettei kukaan asiaton pääse niihin käsiksi. Muistan toki. Niin hyvin, etten itsekään pääse niihin käsiksi. Näin tässä siis kävi. Siitä parin kuukauden tauko.
Nyt olen ottanut käyttöön sen vanhan kikan. Laita tietokoneen tai hiirimaton alle lappu, josta salasanat ja tunnukset löytyvät kätevästi. Ei toki, kirjoitin ne kaikki taas kerran vanhaan vihkoon, josta ehkä löydän ne kaikkien mahdollisten muistiinpanojen välistä. Muistiin ei parane kuitenkaan luottaa. Siis pidempien käyttökatkosten sattuessa tiedätte, että joko vihko tai minä olemme hukassa.
Joulun odotusta
Tytär tuli viime viikolla viettämään sohvalomaa kanssamme. Loman tarkoitus on toipua rankasta työrupeamasta ja välttää tekemästä kaikkea mitä ei ele ennen tehnyt. Nyt on siis lähinnä syöty, juteltu, käyty kävelylenkeillä, luettu kirjaa, välitetty energioita, hierottu kivistäviä hartiota ja muuta sellaista äiti-tytär puuhaa. Pieniä harharetkiä on suunnattu kasvitieteellieen puutarhan ja Pedregalejon rantakaistaleelle. Joku ilta nautittiin glögit parvekkeella. Ystävä oli tuonut maustepussin tuliaisena joulukuun alussa. Huomenna tytär matkaa takaisin kotiin, joulunviettoon perheensä ja veljensä perheen kanssa. Harmillista ettei voi olla yhtä aikaa kahdessa paikassa - me jäämme tänne. Ja harmillista että Keski-Suomessa on tänä vuonna ei valkea joulu. Tyttären miehen teinipojat ovat tulleet vierailulle eksoottiseen pohjolaan Etelä-Afrikasta. Pettyvät kun tarjolla ei olekaan kelkkasafaria. Mutta ilmoille ei voi mitään. Ei edes sille, että täällä Malagassa sataa vettä juuri nyt.
Mutta joulua odotellessa nautimme taas tänään glögit. Ja yksi maustepussi jää vielä ensi viikolle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Haluaisitko kommentoida tähän jotain?