Olen reilu kuusikymppinen, mummi parin vuoden verran ja tuore virallisesti eläkeläinen. Etsin paikkaani kahden rannan loukussa. Toisaalla on Päijänteen selkä, maaseudun rauha, rantasauna, hirsitalo ja takkatuli. Toisaalla Malaganlahden ranta ja Välimeri, yli 2000 vuotta vanha kaupunki ja valo, joka tulvii tammikuussakin kerrostaloasuntoon.
sunnuntai 29. joulukuuta 2013
Mitä tehtäisiin?
http://www.elhammamspa.com/en/
Olemme koko syksyn, syyskuisesta saapumisestani saakka, odotelleet että viime vuoden kaltainen sadekausi alkaisi. Mitä voisi tehdä, kun vettä tulee tuulen kera kuin aisaa ja kadut ovat kahluuseen saakka täynnä vettä päivästä toiseen. Onneksi sellaista säätä ei ole tullut (paitsi hetkittäin). Silti olemme varautuneet siihen että tekemistä löytyisi noillekin päiville.
Suomalaista saunaa kaipaavalle ajatus andalusialaisesta hammanista, kylpylästä tuntuu lohdulliselle.
Hinnat tuntuivat kuitenkin aika koville, kun emme tienneet vastaisiko kylpylä kuitenkaan mielikuvaamme, olisiko hintansa väärtti.
Kuten tiedätte, tytär oli vierailulla. Ja onneksi nuoret tietävät paljon enemmän kuin me vanhemmat.
- Ettekö tekin voisi kokeilla Grouponia netistä?
- Niin?
- No, se oli palvelu, jolla saimme Suomessa miehelle todella edullisen implantin luotettavalta hammaslääkäriltä. Olen sen kautta tilannut myös parturia ja hiustenvärjäystä, liikuntatunteja, joogaa.. ja halvalla - tietenkin. Ideana on, että yritykset tarjoavat palvelun kautta kovia erikoistarjouksia rajatun ajan, rajatun määrän. Ja tietenkin käyttäjien toivotaan kertovan hyvästä palvelusta omassa ystäväpiirissään. Kävin selaamassa, sellainen löytyy Espanjassakin.
Hyvä vinkki. Nyt olen tilannut itselleni 15 uimahallikertaa piscina copertosta 15 eurolla 54 euron sijaan. Nyt olemme tilanneet meille molemmille 29 eurolla 73 euron hintaisen paketin yllä näkyvästä Hamman Open Space & Spasta. Tilaaminen kävi kätevästi ja maksoin palvelut luottokortilla, tilausvahvistus ja kupongit tulivat suoraan sähköpostiini. Tytär on ollut tyytyväinen käytettyään sitä Suomessa vuoden verran. Toivottavasti me voimme sanoa samaa jonkin ajan kuluttua.
Millainen kokemus sitten itse uimahallin käyttö ja kylpylä tulevat olemaan - kerron siitä myöhemmin. Sillä nyt vielä paistaa aurinko. Käykää kuitenkin itse tutustumassa tarjouspalveluun osoitteessa groupon.es. Ehkä sillä on jotain tarjottavaa teillekin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Haluaisitko kommentoida tähän jotain?