tiistai 31. joulukuuta 2013

Hyvää Uutta Vuotta!


 



Kun joku vielä kertoisi miten tämän kuvan saisi nostettua pystyyn.
Mutta ehkä simpukat näyttävät herkullisilta näinkin.


Viime  vuonna tilasimme pöydänn ravintolasta uudenvuoden aatoksi. Vaan miten kävikään, se oli kiinni kun ilta koitti. Silti olimme yrittäneet olla tilaamisen kanssa tarkkoja, päivämäärä, kelloaika, sopiiko tämä pöytä, sopii..
Onneksi sivukadulla oli katukuppila auki. Nautimme kateellisten silmien alla illallisen johon kuului mm. sinisimpukoita ja valkoviiniä. Meidän jälkeemme neljän hengen pöytään koottiin kaikki mahdolliset vapaat tuolit: siihen istui italialainen perhe, joille oli nähtävästi käynyt samoin kuin meille. Siksipä toivon, että tuleva vuosi kohtelisi Sinua hellästi ja
auttaisi Sinua pitämään hyvän huolen itsestäsi ja rakkaistasi! Myös aattoiltana.

p.s. tänä vuonna me nautimme illallista kotona, korkeintaan parvekkeella. Kannamme pöytään iberialaista kinkkua, pikku anjoviksia öljyssä, jotain pientä ja tietenkin kuohuviiniä. Rakettien pauke kuuluu varmasti myös tänne. Ennen nukkumaanmenoa nostamme maljan Uudelle Vuodelle, kuka tietää tapahtuuko se jo tänä vuonna.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Haluaisitko kommentoida tähän jotain?