Downshiftausta?

Tuli muuten taas katsottua yksi elokuva espanjaksi dupattuna. Hiukan siitä juonen kehittely kärsi, mutta onneksi tällä kertaa oli kysessä toimintaelokuva, takaa-ajokohtaukset eivät paljon tekstitystä kaivanneet.

Hidasta elämää, olet jo perillä. Teksti osuus silmiin jonkun Facebookin laittaman linkin kautta. Sitä me olemme tehneet. Joidenkin mielestä varmaan turhan paljon ja turhan aikaisin. Mutta vasta aivan viime vuosina - ja syynkin tiedätte.
     Puhutaan myös leppoistamisesta tai elämän kohtuullisestamisesta - downshiftauksesta. Sen tarkoituksena on parantaa elämän laatua vähentämällä työntekoa ja kulutusta.

Työn tekeminen vähenikin kun jouduin pois töistä yhtiön sulautuessa toiseen isompaan. Olin päällekäisyys ja sitä paitsi täyttänyt viisikymmentä. No, toisaalta opiskelu jatkui täysipäiväisenä, joten ehkä sittenkin ainakin luuli tekevänsä yhteiskunnan kannalta tuottavaa työtä. No, se ettei niin käynytkään on toinen juttu. Tuottavuus siis kuitenkin loppui... mutta ei meno.
     Kun tajusin, ettei työelämällä ollut todellakaan ajatusta palkata minua enään, otin siitä pesäeron. Onneksi oli tullut säästettyä omaehtoista eläkettä, ja joku vuosi sitten se lähti juoksemaan.

Ennen miehen viimeistä sairastumista ehdimme kiertää maapalloa jonkin verran. Saada kuukausitolkulla kokemuksia niin Afrikan savanneilta kuin autiomailtakin, näimme kaikki mahdolliset eläimet kaukaa ja ihan läheltä, kiipesimme katsomassa monta tuhatta vuotta vanhoja kivikaiverruksia ja seinämaalauksia Namibiassa, noin tuhat vuotta vanhoja temppeleitä Kambodiassa, snorklaamassa Thaimaassa, teeviljelyksillä  ja toreilla Malesiassa, hiihtämässä Lapin keskuksissa jne.  Se ei olllut downsiftausta, sillä rahaa kului vaikka ei oikein tajunnut kuluttavansakaan.

Matkailu ei ole halpaa, jos haluaa aina etukäteen tietää mihin päänsä kallista, jos haluaa ettei samassa huoneessa ole itsen ja puolison lisäksi mielummin hyttysiäkään saatika mitään isompaa lentävää, rapisevaa tai luikertavaa. No, rehellisesti sanoen eihän tämäkään ole halpaa. Vuokra on kova vaikka ruoka edullista.  Toistaiseksi selviämme. Mutta leppoistettu on ihan varmasti.

Kun eilen tapasimme tanskalaispariskunnan palatessamme junalla elokuvista, kuulimme heidän reissanneen Espanjaa ristiin rastiin. Saatoimme heidät hotelliin aivan kauppahallin viereen. Turhaa tosin, sillä vaikka kohta, missä putkahdimme asemalta maan pinnalle olikin heille uutta, niin  kaupunki tuttu. He olivat olleet samassa hotellissa monta kertaa. Ja näille tarmokkaille matkaajille armas mieheni paljasti, että matkasimme ensimmämisen kerran tänä vuonna ulos kaupungista katsomaan elokuvaa naapurikylään.

No, Plaza Mayor taitaa rehellisesti sanoen kuulua vielä Malagan esikaupunkeihin, joten emme siis vielä ole edes poistuneet kaupungista kertaakaan tänä vuonna (emmekä viimeiseen 5 kuukauteen, ei sen puoleen). Mutta so what?

Aika kuluu leppoisasti eikä vielä ole tullut kertaakaan tarvetta lähteä minnekään matkailemaan. Matkailimme joitain vuosia sitten aivan tarpeeksemme. Nyt vain kotoillaan, kesällä tuolla Päijänteen rannoilla, talvella täällä meren äärellä.