Tänäänhän on perjantai, tavallinen arkipäivä, kaupungissa jossa kaupat ovat lähes aina auki. Tänä aamuna mies palasi kuitenkin koiran aamulenkiltä ILMAN leipää. Onneksi minun eilisestä sämpylästäni oli puolet jäljellä ja se oli isompi kuin tavalllisesti. Ja onneksi löytyi vielä yksi pala pannukakkua. (Sitä on tehtävä joka viikko, kerron joskus miksi.) Aamiainen oli turvattu.
Mutta yleensäkin täkäläiset juhlapyhät yllättävät aina. En nytkään ollut huomannut kaupan ovessa mitään ilmoitusta enkä lehdissäkään ole suomalaiseen tapaan "Andalusian päivän muistiota". En ole vielä oppinut tekemään itselleni muistilistaa juhlapäivistä, tai laittamaan kalenteriin huomautusta.
Onneksi olimmme varanneet päivän siivoukseen eikä ruoanhankintaan. Vain salaattiaineet oli vielä hankkimatta. Tänään olisi ollut ikävä syödä ihan tavallista iltapalaa: näkkileipää ja juustoa jos sitä sattumoisin olisi löytynyt kaapista: tänään tulee vieraita!
Menen illan suussa lentokentälle vastaan vanhoja hyviä ystäviä, jotka viettävät ensi viikon kanssamme. Eläköön ystävyys. He ovat lähtenee aamulla anivarhain liikkeelle ja luulen etteivät välttämättä halua ulos syömään joskus kahdeksan aikoihin.
Onni oli myötä - jälleen kerran, pääsimme säikähdyksellä. Leipäkauppa avasi ovensa tänäänkin - vaikka pari tuntia tavallista myöhemmin. Tässä tapauksessa leipäkauppa tarkoittaa pientä hyvin varustettua hedelmäkauppaa, josta saa myös leipää, säilykkeitä, alkoholia, pesuaineita yms. Mutta hyvä, että hallista oli hankinnat tehty jo eilen, sillä mieluummin tarjoan kalastusta harrastaville vierailleni tuoretta tonnikalaa pihviksi paistettuna, kuin purkkitonnikalaa. Voisi se olla hyvääkin, mutta me suomalaiset olemme jo opiskeluaikana saaneet sitä tarpeeksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Haluaisitko kommentoida tähän jotain?