Muutoksen edessä

Mikään ei ole ikuista. Tämä maisema, tästä vinkkelistä, on pian vain muisto.

Olen hämmentynyt. Mistä aloittaisin? Eilisestä, kun mies avasi vuokraisännän lähettämän kirjatun kirjeen. Meidät on irtisanottu, eivät jatka vuokrasopimustamme 1.4. alkaen. Syynä, että poika perheineen muuttaa tähän. Meidät on siis häädetty kotoa. Tuo lienee ensimmäinen kerta, kun toivoin omistavani tämän asunnon. Emme olisi kaivanneet yllättävää muutosta elämäämme.

Nyt sitten katsellaan uutta asuntoa. Emme haluaisi muuttaa pois tältä alueelta. Haluaisimme, että huonekalumme kävisivät uuteen asuntoon. Tietenkin haluaisimme säilyttää sen avaruuden ja valoisuuden, jonka tämä asunto on meille tarjonnut. Bonuksena tietenkin olisi jos saisimme säilyttää nämä ihanat maisemat. Kaikki tuo ei voi kuitenkaan toteutua. On valittava siitä, mitä juuri nyt on tarjolla.

Ei saisi jäädä shokkiin, ei liimautua olevaan, muutos pitäisi nähdä mahdollisuutena. Siis mitä minä olen tässä asunnossa kaivannut: isompaa terassia, parveketta, mitä tahansa ulkotilaa missä olla omissa oloissaan.  Kaikki muu on ollut ihan nappiin. Malagueta on ollut kuin oma kylänsä kaupungin kyljessä, ei tänne ole tarvinnut pukeutua ulos mennessä kuin kaupungille.

Ja mitä on tarjolla? Isoja asuntoja toisaalla: joutuisimme vaihtamaan elinympäristömme, hiekkarannan läheisyyden lastaussataman maisemaan talojen välistä, asumaan Sohooon, keskelle kaupunkia, kauemmaksi päiväkahvipaikasta, iltapäivien olohuoneesta MuelleUnosta. Lähellä olisi vanha kaupunki kujineen, halleineen ja ravintoloineen - kaikkien tapahtumien keskipiste. Sitten on tarjolla asuntoja sisämaasta, mukavalta alueelta Limonarista, mutta kauempana, bussimatkan päässä keskustasta, läheltä maan pintaa 1 tai 2 kerroksessa, puita (hyvä) pihassa, kalterit ikkunoissa, peruskylppärit ja itse kaasulla lämmitettävät vedet, metrin levyiset parvekkeet asuntoa kiertäen, mutta ranta vain lyhyen kävelymatkan päässä. Tai ylipäänsä asuntoja, joiden ikkunat ja parvekkeet ovat idän puolelle, aamuaurinkoa parvekkeella.

Tänään terassin kaipuuni näytteli isoa roolia. Kävimme katsomassa asuntoa vain muutaman sadan metrin päässä  - ympäristöä ei siis tarvitsisi vaihtaa. Pienempi kuin nykyinen, vain yksi vierashuoneeksi mahdollinen, toinen kuin kirppu lähinnä varastoksi kelpaava. Olohuone kirttana nykyiseen verrattuna, samoin keittiö, sinne ei ruokapöytää mahdu. Sisältä ei näkyisi merelle, ei sohvaltakaan, ei vanhaan kaupunkiin, katedraalin tornin  ja linnoitukset näkee katsoessaan siitä kirppuhuoneen ikkunasta. Mutta se kattohuoneiston terassi on suoraan merelle, sinne mahtuisivat lepotuolit auringon palvontaan, siellä voisi grillata, sinne voisi istuttaa jonkun ison kasvin, olla "omalla pihalla". Siksi me ehkä kuitenkin teimme tarjouksen, vaikka kaikki ei ollutkaan toiveittemme mukaista. Nyt pelttaa, jos se meneekin läpi.