tiistai 5. tammikuuta 2016

Syyttä suotta tyytymätön

Huomaan, että olen kärsimätön. Ja missä vika. Pelkkä flunssa, siis kaikki hyvin. Ja silti  en tahdo enää kestää tätä puolikuntoisuutta vaan olen tyytymätön tilanteeseen.

Ensin oli se polkupyöräepisodi ja sen aiheuttama poteminen. No, ne lihakset ovat olleet aivan kunnossa jo jonkin aikaa. Sitten tuli flunssa yksi ja nyt on ollut flunssa kaksi lähes yhtä putkea, tai sitten se eka vain yhä jatkuu. Tosin alan olla jo voiton puolella.

Miten helposti ihminen onkaan tyytymätön. Sitä tyytymättömämpi, mitä paremmin ovat asiat. Itselläni ei pitäisi olla mitään valittammista. Perhepiirissä ei ole mitään dramaattista, krempat ovat entisilllään. Saimme myös viettää mukavan perhejoulun pojan ja miniän kanssa, serkkuni kävi kylässä, olen tavannut monia ystäviä - viettänyt heidän kaikkien kanssa hyviä (vaikkakin tukkoisia) hetkiä.  Nytkin haluaisin kipeästi loistokuntoon kahdessa päivässä, sillä olen lähdössä reissuun.
Mukava matka miehen ja koiran kanssa Portugalin puolelle hyviä ystäviä tapaamaan.

Pahemmalta tämä minun valittamiseni tuntuu itsestäni sen vuoksi, että tiedän jopa kahdessa perheessä parhaillaan jännittävän miten hoidot tepsivät lapsen levinneet syövän kohdalla,  yksi ystävä valvoo öitä kipuillen odottaessaan leikkaukseen pääsyä revenneen nivelkierukan kanssa, toinen on menettänyt itsensä parantumattomalle sairaudelle. Listaa voisi jatkaa liian pitkälle.

Ja silti minä valitan ja huokailen, kun en tahdo jaksaa lukea kirjoja, joita olen ladannut kirjahyllyni täyteen, en katsella tv-ohjelmia, joita olen tallettanut digiboxiin tuntitolkulla, kaksi joululahjaksi saatua palkittua dokumenttiakin on vielä katsomatta, kaapissa on ruokaa, mies ei hakkaa, aurinko paistaa, välimeri näkyy ikkunasta, ei tule viistoräntää eivätkä lapseni käytä huumeita, kummallakin on rakastava puoliso ja työtä.  - Ja sokerina pohjalla,  jotta työttömyysvuodet vihdoin voisivat häipyä muististani, minun lomapakostani löytyy kansaneläkekortti.

Minulla on siis hyväksyttävä paikka perheessä ja yhteiskunnassa ja elämälläni tuntuu olevan tarkoitus. Jos ja kun terveys on sitä, että voi sairastua mutta palautuu ennalleen, olen minä tuon mukaan myös terve.
Tälllä kertaa mummin potkiminen on sallittua: Siis mummi, eteenpäin vaikka lunta ei ole lähimmaillakaan!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Haluaisitko kommentoida tähän jotain?