perjantai 29. tammikuuta 2016

Uusi vuokrasopimus




Hyvinhän meille taas kävi. Vain reilun viikkon piinapenkin jälkeen, meillä on nimet uudessa vuokrasopimuksessa. Vielä keväälläkin on siis katto pään päällä. Ja mikä parasta, se terassi.

Muuttomatkaa ei tule olemaa muutamaa sataa metriä enempää eli elinpiirimme säilyy lähes ennallaan. Matka siihen parempaan ruokakauppaan lyhenee muutamalla korttelilla, ranta on yhtä lähellä kuin ennenkin - mitä nyt 11 kerrosta korkeammalta joudumme sitä katsomaan. Ja kukkaro kevenee entistä tiheämmin. Kaikin puolin kevyt olo. Mutta, kaikki järjestyy, siihen pitäisi aina luottaa.

Ja miksi meidän sitten pitääkään muuttaa. Irtisanomisen takia tietenkin. Tai sitten minä itse olen syypää. Muutama kuukausi sitten katselin tuota tulevaa "kotitaloa" ja haaveilin asuvani asunnossa, jossa on mahdollisimman iso terassi. Mielessäni oli juuri tuolloin lukemisen alla oleva kirja, joka sanoo että maailmankaikkeuden voima on kenen tahansa käytettävissä, kun vain suuntaa ajatuksensa johonkin asiaan. Vaikka muistankin aika tarkkaan tuon hetken, kun "päätin" asua vielä joskus tuollaisessa asunnossa, en kyllä kiinnänyt tietoisesti voimiani siihen sen koomin. Oli miten oli, joku voima meitä siis kiidätti kattohuneistoa kohti aika rivakkaa vauhtia.

Ensi kuussa olen virallisesti eläkeläinen lain silmissä. Ei kai siis ihme, jos olen ollut tänään aivan poikki. Viikon epävarmuuden tunne vei voimat - ei tekisi mieli tunnustaa.

2 kommenttia:

Haluaisitko kommentoida tähän jotain?