Kesä räjähti käsiin

Käsittämätön lämpö on hellinyt meitä monta päivää.Se ajoi minut myös poikkeamaan kesäkukkaostoksille. Laatikoihin kertyi entisten vuosien tapaa niin pelargonioita, orvokkeja, globelioita kuin muutama margareta ja neilikkakin. Kun tarkkaan mietin tuli matkaan myös joku aivan uusikin lajike. Kassalla kilahti euroja puutarhurille alun toista sataa. Ehdin nauttia kukista ehkä neljä kuukautta.

Malagassa en raskinut ostaa kukkia 7 kuukauden aikan kuin puolella tuosta summasta. Mutta jostain syystä ikkunalaudat ja patiot pitää täällä vehreyden keskellä koristella vielä kukkasinkin. Malagassa parvekkeella oli kaksi pientä ruukkua. Täällä kukkivat luonnon kasvit, juhannusruusut ja kukkapenkkien liljat - ja siitä huolimatta pihaan on kannettava vielä näitä istutettavia kesäkukkia. Miksiköhän? Ja miksi olen joka vuosi valmist maksamaan siitä aika lailla?

Kirjoitan tätä omenapuun aloittaessa kukintaansa, tuomien levittäessä huumaavaa tuoksuaan ja pihlajien availlessa nuppujaan. Vuorenkilpvet nostavat komeita kukkiaan hiukan siellä ja täällä,  sipulikukat näyttävät hienot terälehtensä ja jopa raparperi tunkee esiin komeaa kukkaruotiaan. Ehkä totuus on siinä, että kesän korvalla suomalainen tulee yksinkertaisesti aivan hulluksi.  Annetaan kaikkien kukkien kukkia ja hankitaan vielä jotain extraa, siihen lisäksi vielä vähän lisää.  Me ahmimme koko vuoden kukkaloiston muutamassa kuukaudessa. Ja olemme onnellisia. Suotakoon se meille.

Pipo oli tarpeen aluksi

Kun kaarsin kotitielle teollisuusalueelta, loppui lumisade, joka oli alkanut noin kymmenen minuuttia ennen. Toivotti tervetulleeksi Suomen kevääseen. Maisema näytti lähes samanlaiselle kuin lähtiessäni syyskuun lopussa. Pipo ja hanskat olivat tarpeen koiraa ulkoiluttaessani.

Onneksi kotiinpaluuta seurasi yksi päivä aurinkoista. Ehdin puistella ja tuulettaa kaikki huusholllin matot. Muuta siivoamista 4-8 asteen välillä pyörinyt päivälämpötila ohikiitävine sateineen, itätuulen nostattamine laineineen ja hetkellisine sumuineen ei häirinnyt. Ja minun mielestäni oli NIIN kaunista. Sain rauhassa nauttia harmaasta kosteasta säästä lämmittäessäni rantasaunaa. Ja lintujen laulu odotti kaikki odotukset: ne ovat kaikki täällä. Kirjosieppokin saapui parin päivän viiveellä. On ihmeen hyvä kotiin tulla taas. Niinhän lauletaan jossain, tosin mielestäni aivan liian kantrilta kuulostavassa kappaleessa. Mutta totta se on.

Koira ei ollut millänsäkään lentomatkasta. Lentoasemalla sillä oli kiire ensimmäisen ulko-oven vieressä olleen tuhkakupin juureen. Jalka nousi korkealle ja ihme jos en kuullut huokausta. Pissihätä oli kova. Mutta sitten se vaati vettä, Helsinkiin tyttären luo päästyämme se halusi ruokaa ja asettui sen jälkeen selkeästi taloksi. Kun se nakersi keskellä yötä hartaasti puruluutaan, sitä se tekee vain ollessaan tosi hyvällä mielellä, täytyi uskoa että lentomatka ei ollut sille traumaattinen kokemus.

Kiihkeää elämää

Nyt kahden viikon päästä paluusta talo on siivottu. Ja vaatii tietenkin taas uutta siivousta, sillä täällähän eletään jälleen kiihkeästi.
Viikonloppuna sain kotiin myös miehen, "mustan kuin murjaani". Onneksi lämpöaalto saapui samana päivänä, että malttoi purkaa matkalaukkunsa, jossa tosin oli eniten minun tavaroitani. En millään ollut saanut kaikkea omaani mahtumaan 20 kilon painorajan sisään.
Viikonlopun kyläilivät myös poika ja miniä kissoineen. Aika paljon perhettä koolla. Lisäksi olen ehtinyt saunottaa yhden ystävän, viettää vuorokauden työleiriä (ikkunanpesu) sauna/ruoka/viinirentoutuksin toisen ystävän kanssa ja kuunnella kolmannen pulmallista elämäntilannetta, vierailla veljen luona, käydä synttäreillä, nauttia naapureiden seurasta, avusta ja vieraanvaraisuudesta.
Varmaan jossain vaiheessa vain hiljennyn tänne. Luen kirjaa ja kuuntelen ehkä sateen ropinaa ikkunoihin. Sitä ennen on kuitenkin suunnitelmia vaikka kuinka. Olen kuin talviunilta herännyt, täynnä energiaa. Ehkä sillä Malagan auringolla on jotain tekemistä tämän kanssa.

ps.  "Oikeus Suomen sosiaaliturvaan
Lähetämme tämän kirjeen koska selvitämme oikeuttasi Suomen sosiaaliturvaan ja tarvitsemme tietoa tilanteestasi."
NIIN, olin autuaasti unohtant ilmoittaa Kelaan paluustani. Huomasin sen myös apteekissa, jossa minulle ilmoitettiin "näistähän ei sitten tule korvausta"... Että silleen. Nyt olen kuitenkin taas virallisesti sosiaaliturvan piirissä, kuten olin ollut koko talven.

Muuttolinnut palaavat

Nyt alkaa tämän muuttolinnun talvi olla takana päin. Koiran lentolaatikko on otettu esille ja sen pölyt pyyhitty, patja petattu ja vesipullo täytetty. Oma matkalaukku painaa vielä liikaa, joten siitä täytyy valuttaa jotain miehen tuotavaksi parin viikon päästä.

Eilen vietettiin läksiäisiä ja äitienpäivää. Hyvä illallinen  ihanan aviomiehen kanssa päättyi syntiseen jälkiruokaan, joka valmistettiin siinä silmiemme edessä. Pannule laitettiin keko sokeria, pala appelsiinin kuorta, pala sitruunan kuorta, sitten voita, appelsiinimehua, annettiin karamellisoitua ja liekitettiin Grand Marinerilla ja jollain tuntemattomalla liköörillä. Tarjottiin lettujen ja vaniljajäätelön kera. Olipa hyvää ja makeaa. Vastoin alkuperäistä suunnitelmaa oli seuraksi pakko ottaa Malagan talven kunniaksi lasi dulcea malagaviiniä.

Hyvä talvi takana, toivottavasti mukava (ainakin juuri nyt hyvinkin talvinen) kesä edessä. Huomenna iltapäivällä olen Helsingissä. Vävy tulee kentälle vastaan minua ja koiraa. Näen ihanat lapseni ja huristelen tiistaina kohti Päijänteen rantaa. Ensimmäiset kaksi viikkoa menee varmaan pää pilvissä ja kädet siivouksissa. Sitten toivon mukaan voi alkaa sulatella mennyttä talvea ja suunnitella mitä tekisikään loppuvuonna. Mutta sitä jaksaa, kun on jotain mitä odottaa,näinhän sitä sanotaan. Ja minullahan näitä ihania odotettavia asioita on pajon, odottelen ensimmäistä lapsenlasta, odottelen lapsiani kyläilemään niin sinne maalle kun sitten ensi talvena tänne etelään. On mukava nähdä taas kaikki hyvät ystävänsä ja päivittää suhteet ajan tasalle, kulkea metsäpolut ja poimia korvasienet ja vuorollaan kaikki muut metsän antimet, katsella Ristinselkää omalta laiturilta, nauttia rantasaunasta... niin paljon kaikkea.
 Lisäksi päässä pyörii tekstiä, jonka paikka toivon mukaan on paperilla jonkun hetken päästä. Ehkä kirjoittelen sullekin, eihän muuttolintu lakkaa elämästä kesälläkään.

Rantaelämää

Tämä kuva on otettu tänään 27.4. Málagassa.  Tuo alempi 27.4.2011 Keski-Suomessa. Siinä jäät tekevät lähtöään Päijänteestä. Tänä keväänä sama näky taisi olla kuvattavissa jo toista viikkoa sitten,  ennätysaikaisisin.

Kuvien myötä tullaan siihen, että talvipakolaiset alkavat pikkuhiljaa palailla pohjoiseen. On tavattu ystäviä läksiäisten merkeissä. "Enää kaksi yötä." - Niin, mitä? Kaksi yötä kuulemma jäljellä täällä aurinkorannalla. Näin totesi ystävä eilen. Onneksi Suomen Vappua ei tarvitse tänä keväänä ainakaan Helsingissä juhlia viistorännässä.

Minä vietän Vapun täällä. Ehkä tuolla hiekkarannalla makoille, jos päivä ei ole liian kuuma. Sääennuste nimittäin lupaa koko viikolle lähes 30 astetta ja aurinkoa. Ehkä onkin pian  jo oikea aika siirtyvä viileämmälle rannalle. Toisaalta mieleen muistuu kuinka västäräkkinaaras kylmänä toukokuun päivänä tuijottaa laiturillamme syyttävästi puolisoaan, että miksi toit minut tänne palelemaan? Ja pesästä tuolla laiturin alla, kylmäällä betoniarkulla, siitäkö luulit minun haaveilleen koko lentomatkan? Lopulta muutamien viikkojen päästä se kuitenkin on onnellinen omassa kodissaan ja keikuttaa pyrstöään tepastellessaan siinä edessämme. Siksi minäkin odottelen vielä viikon verran.

Talvi on hurahtanut nopeasti. Olen niin onnellinen siitä, että meillä oli mahdollista kalustaa itse tämä vuokrakoti, jonka sijainti on mielestäni edelleen täysi kymppi. Tämä on oikeasti koti, jossa voi elää arkea - ei hotellihuone/huoneisto, jossa vain kulutetaan aikaa.

Tyttäreni oli oikeassa todetessaan että paikkaa määrittää juuri tuo arki. Paikan voi tuntea vain elämällä arkea, samaan tunnelmaan ei pääse rakkaassakaan kaupungissa vain kyläilemällä. En oikein usko, että minulla on tarvetta tulla tänne lomailemaan, sitten kun joskus on ehkä pakko lupua tästä elämäntavasta. Nythän minun elämäni on vain rusinoitten noppimista pullasta - minun kohdallani se tosin tarkoittaa, ettei niitä rusinoita tarvitse syödä.

Ei pääsiäistipuja

Espanjan pääsiäinen on täynnä perinteitä. Minunkin pääsiäiseni on ollut aiemmin. Olen  kaivanut kaapeista joskus ammoin kotiapulaiseltamme saadun pahvisen pääsiäismunan, ottanut esille pienet keltaiset tipukynttilät, kylvänyt rairuohon tai vehnän, yleensä - liian myöhään. Näillä pikkujutuilla koko koti on ollut täynnä Pääsiäiseen kuuluvaa valoa ja uskoa tulevaan.

Pääsiäisen ruokalistaan on kuulunut lammasta, kanamunia ja mämmiä. Aamulla on siitä vanhasta munasta kaivettu pikkuyllätykset vaikka kaikki ovat aikuisia.

Mutta nyt oma traditioni on aivan hukkateillä. Kuvan pikkunarsisseja sai täällä joskus itsenäisyypäivän aikoihin. Pajunkissoista ei ole tietoakaan. Vasta pitkäperjantaina huomaan, ettei minulla ole ensimmäistäkään pääsiäiskoristetta, ei ensimmäistäkän pääsiäisliinaa, jollei mukaan lueta  Pylsyn keltaista huopaliinaa, joka on ollut pöydällä jo joulukuusta lähtien.

Tänä keväänä ei ole pikkunarsisseja,
ei pihalla eikä pöydällä.

Jälleen kerran huomaan, kuinka helposti lukkiudun vanhoihin tapohini. Mistä se sitten johtuukin, tämä Pääsäinen ei tunnu aidolle vaikka kuinka olen nähnyt noita Semana Santan kulkueita, taittanut ruokapöytään Marimekon keltaiset servietit, kekustellut runsaasti uskonnollisista aiheista - kiivaastikin, lukenut jopa Hesasrista tutkijan ajatuksia siitä "mitä Jeesukselle todellisuudessa tapahtui Pääsäisenä".

Ensi syksynä taidan roudata mukanani nuo tärkeimmät pääsiäisreliikkini. Ehkä silloin pääsen oikeaan tunnelmaan.

ps. Jos huomaatte tässä tekstissä jotain käsittämättömiä epäjohdonmukaisuuksia, se saattaa johtua siitä, etten ole enää vuosiin työskennellyt avokonttorissa ja nyt ympärilläni risteilevät keskustelut tuntuvat vievän omat ajatukseni taivaan tuuliin.

Semana Santa

Suomalaiselle protestantille tai kirkkoon kuulumattomalle on vaikea ymmärtää Semana Santaa, espanjalaista pääsiäisviikkoa. Málagassa sitä ei voi olla huomaamatta.

Se on kirkollinen juhla, jossa viikon ajan (aamu/iltapäivästä jopa seuraavaan aamun kello viiteen) kuljetetaan mm. Neitsyt Marian ja Jeesuksen kuvia kotikirkoistaan Catetraaliin ja takaisin mahtavilla laveteilla, joita tarvitaan kuljettamaan noin 130 miestä. Saattueen edessä kannetaan paimensauvoja, lippuja ja viirejä, suitsutusastioita. Niitä seuraavat nasaretilaiset, huppupäisiin asuihin pukeutuneet veljeskuntien edustajat, kantaen kädessään pitkiä kynttilöitä, joiden vahaa lapset käyvät keräämässä. Lavetin pitkien aisojen etuosassa on suuri komea hopeinen kello, johon vasaralla soitten kerrotaan kulkueen pysähtymisestä ja voimallisella kilinällä uudelleen kulkuun lähdöstä. Kaiken yllä pauhaa käsittämättömän harras, kaunis ja kuitenkin niin mahtipontinen puhallinmusiikki ettei sellaista kuule missään muualla. Illalla ja yöllä tätä ympäröi vielä samettinen pimeys jossa kynttilöiden liekit valaisevat.

Tämä kuva, kuten kaikki kuvat tässä, on otettu ikkunastamme
kurkottaen Semana Santan aikana 2013,
tämä joskus puolen yön jälkeen.

Humu jatkuu Palmusunnuntaista Pääsiäisen loppuun, alkaen aina aamupäivällä ja päättyen myöhään yöllä. Itse valvoin viime talvena Calle Marques Larioksen kämpässämme tuon akustisen kattomme alla aamuyön tunneille asti kuunnellen musiikin voimistumista ja loittonemista kulkueen kiertäessä keskustan katuja. Kaikki ne kiersivät yksinkertaisen ikkkunamme alta, katu oli täynnä väkeä ja ihmiset liikkeellä perhekunnittain yötä myöten.

Katsomoiden rakentaminen katujen varsille kestää viikkoja. Paikat on numeroitu ja liput niille on myyty jo aikoja sitten loppuun. Turistilla ei ole toivoakaan istumapaikasta, paitsi istumalla reitin varrella olevassa kahvilassa, baarissa tai ravintolassa. Aitiopaikan voi lunastaa siis vaikka lasillisella viiniä. Tai sitten seisomalla tungoksessa reitin varrella tai kuluetta seuraten.

Näillä huppupäillä ei ole mitään tekemistä
Kun-Klux-klaanin kanssa.

Vaan mistä on kysymys? 
 Uskonnosta tietenkin, mutta sen lisäksi ihmisten kanssakäymisestä, perheitten osallistumisesta. Kaikki ovat mukana jollain lailla.
Koko vuoden on puistoissa voinut kuunnella orkestereitten harjoittelua iltaisin. Ja orkesterit ovat isoja, niissä soittavat nuoria ja vanhoja. Missään ei varmasti ole niin paljon puhallinmusiikin ystäviä kuin tässä kaupungissa.
Hyvissä ajoin ennen pääsiäistä alkaa nähdä vanhan kaupungin kaduilla ihmisiä kanniskelemassa hassuja metallisia hupun kehyksiä. Luulen että niitä käydään teettämässä uskonnollisiin tavaroihin erikoistuneissa pikkumyymälöissä. Ja nasaretilaisia on niin täysin valkoisiin kuin mustiinkin, punaisiin ja vihreisiin väreihin sonnustautuneita. Viimeisenä seuraa soittokulkue, puhaltimet ja rummut.

Jos näin George Townissa Malesiassa Thaipusan juhlakulkueessa härkien vetämät suuret, komeat hopeiset vaunut, niin näissä kulkueissa on hopeaa liikkeellä vähintään yhtä paljon, ja kukkia, kukkia, kynttilöitä tuhansittain.

Kerroin, että lapset keräävät kynttilöitten vahaa. Luulin ensin, että kulkueen keskelle vähän väliä ryntäävät lapset halusivat nasaretilaisilta tulta omiin kynttilöihinsä, nämä nimittäin laskivat pitkät paksut kynttilänssä kohti lasten käsissä olevaa jotain. Muutaman päivän päästä näin lähempää lasten käsissä vahapalloja, joista suurimmat olivat toistakymmentä senttiä halkasijaltaan; nämä lapset olivat nähneet monta kulkuetta.

Tapahtuman jälkeen katuja pestiin viime vuonna varmaan viikon verran. Niitä harjattiin, vuoltiin kynttilänvahasta, liuotettiin, pestiin saippualla. Ja silti ne olivat petollisen liukkaat monen monta päivää.

Tuo kaikki oli ihana kokea, ja yritän tänäkin vuonna istuttaa itseni vaikka jonekkin Calle Granadan kahviloista. Mutta Semana Santa 24/7 -kokemus on onnekseni minun kohdaltani koettu. Saan tulla illalla nukkumaan omaan sänkyyn, jonne musiikki ei kanna aamuyön tunteina.

Kesä

Suomalaisella on kesä, kun päivällä lämpötila ylittää hellerajan. Kesä on ollut täällä nyt pari päivää.

Espanjalaisten mielestä on vielä kevät. Aamulla näkee ihmisten kiiruhtavan töihin untuvaliiveihin tai toppatakkeihin pukeutuneena. No, toki ei kaikkien. Rantakatumme kahvioissa istuskelevat ovat vähentäneet vaatetustaan jopa lyhytihihaiselle, mutta edelleen paikallisilla naisilla ovat helyt kaulassa, korkokengät jalassa, neuleet ja asusteet viimeisen päälle ja naama meikattuna, kiharat kohdillaan. No, toki ei tässäkään tapauksessa ihan kaikilla.

Mutta meidät turistit, jotka olemme onnistuneet aika hyvin pukeutumisella naamioitumaan paikallisväestöön talven aikana, erottaa nyt kyllä helposti katukuvasta. Me pujahdamme koloistamme kadun poikki shortseihin ja t-paitaan tai rantamekkohin sonnustautuneena, jalassa rantasandaalit tai kroksit. Varusteena iso kassi, jossa rantapyyhkeet, aurinovoiteet, tyynyt ja lukemiset.

Ja rannalle ovat ilmestyneet jo virvoitusjuomakauppiaat. Yksi kantaa kylmälaukkua, toinen ämpäriä muovikassissa, kolmas jäillä ja juomilla täytettyä muovikassia. Jokainen tarjoaa olutta, cocacolaa, fantaa, vettä. Hinnat vaihtelevat euron ja kahden välillä.

Auringonpalvojalta toiselle kulkevat myös hierojat huudelen vaikka keskelle untasi "masaje, masaje". Sen saat viidellä tai kymmenenllä eurolla, riippuen siitä hierotaanko vain kehon yläosa vai myös jalat.

Mutta rannalla on vielä tilaa ja näin viikolla Malaguetan rannassa on rauhallista. Kun istuu iltapäivällä xiringuito Mamissa syömässä tulilla paistettua kalaa, tuntuu kuin olisi maalla. No, ehkä täällä on nytkin astetta enemmän porukkaa kuin kotikylällä juhannuksenkaan aikaan.

Ps. Ehkä espanjalaiset ovat oikeassa. Iltapäivällä työntyi mereltä viileä sumu ja kummasti oli kevään tuntua ilmassa.