Vietän nyt kolmatta pääsiäistäni Espanjassa. Ensimmäisenä vuonna, kun asuimme aivan keskipisteessä, Calle Marques de Larioksella vain muutaman korttelin päässä Catedralista, kuulin sisälle vuoteeseeni jopa kaikki yölliset kulkueet jo monen korttelin päästä niiden lähestyessä. Musiikki soi niin vahvana tiilikatteisessa katolle holvatussa makuuhuoneessamme, etten ole sen hienompaa elämystä kokenut. Toinen toistaan seuraavia kulkueita, jotka etenivät Larioksella piti kurkottaa katsommaan sen sivukujalle antavasta ikkunastamme.
Täällä pääsiäinen on jotain aivan muuta kuin Suomessa. Semana Santan vietto alkaa todenteolla jo Palmusunnuntaina ja jatkuu kulkueineen aina Pääsiäissunnuntaihin saakka. Vanha traditio on peräisin yli 500 vuoden takaa ja näyttää saavan yhä ihmiset liikkeelle. Eilenkin Kiirastorstaina seurasin armeijan muista kulkueista poikkevaa ripeää marssia keskustassa niin vanhojen kuin nuortenkin malagalaisten piirittämänä. Liikenne oli poikki monelta kadulta ja autojen tilalla oli lastenvaunuja, rattaita, rollaattoreja ja polkuautoja. Vaikka kansaa oli paljon ja tungos melkoinen, olivat kaikki hyvällä mielellä viettämässä vapaapäivää ja taputtivat ohikulkevalle kulkueelle. Samaa saimme kokea aiemmin viikolla vanhan kaupungin keskustassa.
Koko viikon ikivanhojen veljeskuntien jäsenet kantavat kirkkojen pyhiä patsaita kulkueissa pitkin kaupungin katuja. Näistä kaikkein painavin on Virgen de la esperanzan valtaistuin, joka painaa 5 tonnia ja jota kantamaan tarvitaan 250 miestä. Edellä kulkevat palavia korkeita kynttiöitä kantavat nasaretilaiset, usein nuoria tyttöjä ja poikia, suipoissa hiipoissaan. Ensimmäisen kerran ne toivat mieleeni ku-klux -klaanin päähineet, mutta onneksi olen nyt päässyt eroon tuosta mielleyhtymästä. Kulkueen perää pitävät puhallinsoittokunnat ja rummut, soittaen musiikkia, johon olen aivan koukussa. Kun ne talven aikaan harjoittelevat lähipuistossa, istun keittössä ikkuna auki ja kuuntelen sen sointia.
Semana santa yhdistää ihmisiä. Veljeskunnista osallistuu kulkueisiin joka päivä toista tuhatta ihmistä, joinain päivinä enemmänkin. Ja katsojia pitkin kaupungin katuja on monin verroin enemmän. Niiden varsille rakennetut katsomot ovat vuodesta toiseen varattuja jo kauan ennen tapahtumaa. En edes tiedä mitä kautta sellaisen paikan saisi itselleen lunastettua, mutta seisomapaikkoja on riittämiin ja jokainen kahvila ja ravintola on varautunut, että asiakkaat haluavat seurata kulkueita. Semana santa ei ole mahtipontinen kirkon vallan osoittaja vaan ihmisten yhteistyön tulos, jonka aikana käydään läpi pääsiäisen koko kristillinen sanoma.
Toistaiseksi olen ollut vain näiden ulkoisten merkkien pauloissa. Vain hetkittäin kulkueita katsellessani saan kiinni pääsiäisen hartaudesta ja sen perimmäisestä viestistä. Suomalainen pääsiäinen on hiljaisempi ja hartaampi, vaikka itsellänikään ei ole ollut tapana viettää sitä kirkoissa. Jostain kummasta oikea tunnelma kuitenkin on kulkeutunut luokseni. Siihen sekoittuu ihanasti se toinen kevyempi suomalainen pääsiäinen keltaisine tipuineen, virpoineen, pajunoksineen ja narsisseineen, pääsiäismunineen ja valo. Ehkä suomalaisen pääsiäistunnelman luoja onkin juuri tuo valo, jonka edessä saa uutta voimaa ja uskoa.
Suomalaisen pääsiäisen kaipuussa, olen viritellyt tännekin keltaisia kukkia, toin itselleni tulilaiseksi keltaisen kynttilän, pari keltaista tipua... vain pääsiäismunat puuttuvat. 
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Haluaisitko kommentoida tähän jotain?