Isän suku rantautui Suomeen, kun tynnyrimestarin kisälli tuli Tanskasta työnjohtajaksi suomalaisen ruutitehtaan tynnyriosastolle 1800-luvun alkupuolella. Hänen ja myöhemmin häntä seuranneen veljensä jälkeläiset ovat kansoittaneet maata jo lähes kymmenen sukupolvea.
Isäni oli perustamassa sukuseuraamme yli kaksikymmentä vuotta sitten. Minä ajauduin mukaan toimintaan, kun en kehdannut jäädä pois työstä minkä isä aikanaan aloitti.
Isäni ja häntä varhaisemmat sukupolvet olivat innnokkaita sukututkijoita ja suvun tarinoitten ylöskirjaajia. Sitä taustaa vasten meidän nuorempien sukupolvien välinpitämättömyys hävettää.
Oletko sinä ollut mukana sukusi sukuseuran toiminnassa? Oletko tutkinut sukusi vaiheita? Ensimmäiseen kysymykseen toteaisin: kivireki. Sukuseurat ovat auttamatta pois muodista. Kokouksiin joka kolmas vuosi osallistuu vanhaa väkeä, muutamia keski-ikäisiä, vielä harvempia nuoria perheitä lapsineen. Kaikilla on siellä yleensä hauskaa. Kokouksissa yhdessä sovitun jäsenmaksun maksaa suhteellisen harva, useimmat silloinkin vain kokousvuoden ajalta. Hallitukseen on vaikea saada ketään mukaan. Ja lähes rukoilun jälkeen joutuu huomaamaan, että jopa puolet hallitukseen valituista ei osallistu lainkaan. Jopa sihteeri voi jättää tehtävänsä täysin tekemättä. Onneksi en ole puheenjohtaja.
Kuin vahingossa otin huolekseni painetun sukututkimusrekisterimme digitalisoinnin. Useampi vuosi sitten aloittamani työ on vieläkin keskeneräinen. Tieto on jo sähköisessä muodossa, mutta lavensin urakkaa - ja tein siitä erittäin mielenkiintoisen.
Uusia sukulaisia rekisteriin viedessäni huomasin, että suuren joukon taulunumeroinnit piti muuttaa ja taas muuttaa, kun uusi sukulainen syntyi tai putkahti esiin. Muutin merkintää numeroista Henry Tudermanin kehittämään kirjaintunnuksiin perustuvaan merkintätapaan. Kantaisä on A, hänen 1. lapsensa AA, jos on poika tai Aa, jos on tyttö, toinen AB tai Ab. Minä olen ABBIGb, kuulun siis isän Suomeen asettuneen suvun kuudenteen sukupolveen, olen isäni toinen lapsi ja tyttö.
Kivireki tai ei, en voi olla innostumatta. Tuo rekisterin muokkaaminen tarjoaa mielekästä tekemistä ja monia mahdollisuuksia katsella tätä sukua hiukan eri kanteilta. Ja tietenkin nuorempien aktivoiminen on loppumaton työsarka. Meidän, kuten useimpien sukuseurojen tehtävä on vaalia suvun perinteitä ja edistää yhteenkuuluvaisuuden tunnetta ja jakaa tieto kaikkien sukulaisten kesken. Emme varmaan onnistu kaikessa 100%, mutta ainakin meillä on siihen entistä paremmpia ja edullisempia mahdollisuuksia. On sähköposti, kotisivut, Facebook, ... enää ei taritse odottaa joka kolmatta vuotta, että saisi mahdollisuuden. Ja mikä parasta, kaikkea tuota voi tehdä vaikka Malagasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Haluaisitko kommentoida tähän jotain?