Pysäyttäviä asioita

Vain hetki Fugessa, ja alkoi olla ikävä malagalaista kahvikupposta.
Suomalaisen pullapuodin asiakaspalvelu kolahti, muttei kivasti.

Vuosikausia 93-vuotiaan äitinsä omaishoitajana ollut ikäiseni ystävä joutui hetkessä hoidettavien joukkoon. Aivoinfarkti, kyllä kai ja todennäköisesti jotain vielä paljon vakavampaa. Minulla paistoi tänään aurinko, vaikka sydäntä ahdistaa ystävän vuoksi. Elämä ei ole oikeudenmukainen, voinko minä silti nauttia. Tai ei vain voinko, onko se minun ja kaltaisteni todellinen velvollisuus? Tehtävä, joka täytyy hoitaa, jos näin on suotu?

Vuokralla asumisen riemuja. Joko kerroin, että vouokraisäntäpariskunta tekee avioeroa, riidellen kuulemma. Vuokraemäntämme haluaa tavata meidät. Mitä on odotettavissa? Emme tietenkään tiedä, tietenkin pelkäämme, että asia vaikuttaa meidän elämäämme lyhyellä tai pitkällä tähtäimellä. Mutta onko se pahasta? Sitä emme voi tietää, ehkä elämällä on meille lisää annettavaa, uusia kokemuksia.

Ennakkoäänestys Fuengirolassa, suomalaisessa seurakuntakodissa. Ja, jo joku alkaa määrätä miten jonon pitäisi asettua. Ihan oikeassa hän oli, mutta teki sen niin suomalaisen ärsyttävällä tavalla, antoi ymmärtää, että me sata muuta olimme ihan tyhmiä. "Onneksi minä en asu täällä", totesi puoliso, olin liikuttavan samaa mieltä, Malaga parempi.

Äänestyksen jälkeen menimme kuitenkin Los Bolices -aseman juurella olevaan suomalaiseen pullapuotiin, koska minä halusin pullaa. Oli Runebergin torttuja, karjalanpiirakoita ja teollisesti valmistettuja, itse paistettuja possuviinereitä. - Petyin vähän (ei korvapuustia), mutta kyllä ne possut ABC-munkille vertoja vetivät. Mies haki naapuripizzeriasta oluen, vaikka olisin äänestyskahvit tarjonnut,  "pakkosyötin" karjalanpiirakan munavoilla - jotain suomalaista hänellekin sentään.  Ai niin, se kahvi oli niin perussuomalaista kuin voi, tarjoilua myöten. Tossa! ja pieni paksu arabia-kuppi nokan alle, tuosta saa kaataa (ihan ite) ja laittaa maitoa joukkoon. Johan olinkin ehtinyt unohtaa, kuinka kiva on saada café con leche pöytään tuotuna.

Toivottavasti ei tarvita toista äänestyskierrotsta vaan ehdokkaani voitaa ekalla.

Listasin asioita parhejoulustamme

Hyviä asioita:

Pitkin maailmaa levinnyt perheeni oli kerrankin samassa kasassa.

Kun tapaaminen ei ole vain muutaman tunnin mittainen vierailu, ei paine ole liian suuri.
Parin viikkon aikana asioita ehtii onnnistua ja epäonnistua...
... toki hermoillakin aina välillä, mutta kenenkään ei tarvitse olla täydellinen.

Harva isovanhempi saa viettää lapsenlapsensa seurassa näin pitkän jakson, nukahtaa hänen vierelleen ja hämmästyä niin monta kertaa toisen iloisuutta, oivaltavuutta, kohteliaisuutta, kiukkua ja uhmaa.

Flunssa ehtii tulla ja mennä.
Aurinko ja lämpö hellivät meitä.
Terassilla saattoi olla, grillata ja/tai ottaa aurinkoa.

Saimme syödä yhdessä saman pöydän ääressä monta kertaa.

Ei ehkä niin hyviä asioita:
Joulurauhaan laskeutuminen jäi vähiin vaikka mummi saikin kuulla joulurauhan julistuksen Suomen Turusta. Joululaulut piti kuunnella lähinnä ennen joulua. Niitäkin jouluja, jolloin tuo kaikki on mahdollista, ehtii tulla kohdalle vielä aivan liiankin monta.

Nykyinen asuntomme täällä malagalaisessa kerrostalossa on  entistä pienempi. Meillä on vain yksi vierashuone; kaikkia ei pystynyt majoittamaan yöksi.

Toisaalta, poika ja miniä saivat välillä hengähtää tästä hulinasta parin korttelin päässä olleessa pienen pienessä vuokrakämpässään. Siellä tosin oli ensialkuun aivan tukahduttava laventelin tuoksu, joka oli saatu aikaan sijoitttamalla "ilmanraikastimia" jopa sängyn alle. (Ilmanraikastimet joutivat kuulemma roikkumaan muovikassissa ikkunan ulkopuolelle.) Sängyn jouset painoivat selkää ja ensiyö olikin taittunut onnettomalla sohvalla. (Muistui haikeudella mieleen, miten olimme muuton yhteydessä joutuneet lahjoittamaan toisen todella hyvän vierassängyn pois.) Onneksi vuokraisäntä oli heti joulun jälkeen korjannut asian uudella paksulla petauspatjalla.  Myös umpeen jäätynyt jääkaappi oli sulatettu, se oli kuulemma edelleen kuin lehmänhenkäys ja baarikeittiö minibaarin luokkaa. > ks. hyvät asiat.

Vuokralla asumisessa on omat murheensa. Mietin, miten käy vuokrasopimuksemme jatkon. Vuokranantajapariskunnalle tuli ero (näimme isännän muuttavan jouluaikaan),mitä tekevät asuntomme kanssa? (Irtisanomisilmoitusta ei tammmikuun alkuun onneksi kuulunut, vuokrasopimuksen pitäisi siis jatkua - näin toivomme.)

Mummi (ainakin) ehti siis valvoa öitä, kun olisi niin mielellään halunnut löytää ratkaisun omiin ja rakkaittensa arkihuoliin. Elämähän on  joustoja väärällään.

Muistaako 3-vuotias lapsi tämän joulun vielä vanhempana?

Opiksi otettavaa: 
Iloitse joka hetkestä, jonka saat olla perheesi kanssa.

Mummi ei ole kaikkitietävä eikä kaikkivoipa. Minun pitää ymmärtää, että jokaisen on saatava kokea oma polkunsa (myös minun itseni).

Keittiövuoro hellittää

Kun tavallisessa arjessa kattaa kahdelle hengelle, yllättyi kuinka kauan aikaa parissa viikossa saa viettää pienessä keittiössä, kun pöydän ympärillä istui päivästä toiseen 5-7 henkeä. Aaamu alkoi hedelmällä, puurolla, kahvilla ja teellä. Pikku-Myy söi ja syö huonosti, ei lainkaan tai kaiken mitä annetaan. Koskaan ei tiedä etukäteen. Osa porukasta oli koko ajan flunssassa, toinen puoli yritti välttää sitä sairastettuaan juuri sitkeästi kolme viikkoa Suomessa. Itse olen toistaiseksi välttänyt sen karikon. (Tietenkin tämän lauseen kirjoitettuani tunnen vasemman korvan takana kovan, turvonneen imusolmukkeen - se on kipeä.)

Lounasta iltapäivällä, illalla jotain iltapalaa tai peräti kunnon illallinen...
Tosin muutaman kerran istuimme lähiravintoloiden pöytäliinojen ääressä, mutta kotona kokattavaakin riitti. Koska talvipakolaisen keittiö on pieni "läpikäytävä" ei tavaroiden järjestyksestä sen vuoksi ollut jouluaikaankaan varaa luistaa. Koska tarjottavaa oli normaalia enemmän ja tilaa aivan liian vähän, oli senkin sijoittelu oma haasteensa. Siksi varmaan tavallistakin hanakammin yritin pitää muut pois keittiöstä ja saada jutut luistamaan. Aina en onnistunut ja olihan halukkaita auttajia paikalla, kun vain älysin tai osasin sitä  pyytää. Aika usein en halunnut enkä osannut. Flunssaiset halusin pitää pois keittiöstä, yksi oli kiireinen tieteellisen artikkelin ded-linen kanssa ja halusin, että työläiset saavat nauttia Malagan lämmöstä, auringosta ja lomasta. Täytyy myöntää, että pidin lankoja turhaan tiukasti kädessäni, onneksi antoivat minun kuitenkin häärätä (sehän on äidin ja mummin oikeus). Välillä energia tuntui kuitenkin loppuvan. Ja silti oli niin ihanaa, että kaikki olivat kerrankin paikalla.

Pikku-Myy ja äitinsä saattelivat Daddyn Afikkaa kohti torstaina, poika ja miniä lähtivät lauantai-iltana. Nyt tuntuu tupa kovin tyhjälle. Onneksi saamme pitää Pikku-Myyn ja äitinsä seuranamme vielä lähemmäs viikonlopua.

Kun tilanne rauhoittuu on keittiössäkin väljempää. Tytär laittaa tänään maukkaalta kuulostavaa marokolaista ruokaa ja minä vetäydyn katsomaan lapsenlapsen kanssa katsomaan Elsa-elokuvaa. Ei haittaa vaikka iltapäivälle on luvattu sadetta, kun tuo korvantakunen vain jättäisi rauhaan eikä äityisi flunssaksi.

Ostoslistalla pienemmän ihmisen tuoli, jakkara ja muuta joulutarpeellista

Niin se vain jouluun valmistauminen edistyy. Ikea-retkeltä tarttui matkaan ostoslistaan merkitty tuoli ja jakkara, wc-istuimeen laitettava lisärengas pikkuihmistä varten, kynttilöitä, silliä ja mätitahnaa...

Kahden eläkeläisen talous tarvitsee kaikenlaista ihmeellistä tarpeistoa, että perheen pieninkin jäsen tuntee itsensä tervetulleeksi. Nyt roikkuvat Pikku-Myyn pyyhkeet naulassa, amme suihkukopin seinällä, myös lapsikokoiset aterimet odottavat ensipesuaan astianpesukoneessa. Uskokaa tai älkää tämä on minusta mukavaa puuhaa. Onneksi kaikkia valmisteluja ei ole vielä tehty, ettei aika käy pitkäksi ensi viikonloppua odottaessa.

Lista asioista, joita täytyy tehdä ennen joulua:

Vävyn villasukat valmiiksi.

PikkuMyyn lahjat paketoi (osta toistakin joulupaperia, etteivät kaikki paketit näytä samalta).

Muuta kalustusta: Pöytään pitää mahtua 7 henkeä, siirrä huonekaluja huoneesta toiseen, tuo ulkoa joku rottinkituoli sisälle, että kaikille löytyisi mukava oleskelupaikka. Ja tietenkin on siivottava vaikka ei vaihdetakaan verhoja, kuten äidillä oli tapana.

Leivo jotain hyvää kahvileiväksi, hyödynnä jotenkin Suomesta roudattuja kuivattuja mustikoita, mansikoita ja puolukoita. (Onneksi mies hoitaa kalat, kinkun ja juomapolitiikan.)

Muista ostaa: Tiikeri-kaupasta joulupipareita, lisää AA-paristoja jouluvaloihin, Pikku-Myylle suklaajäätelötikkuja ja Veetapixiä. Mistähän löytäisin juustokuminaa, sitä tarvittaisiin ihanaan punajuuri vuohenjuustosalaattiin - millähän nimellä sitä voisi edes alkaa kaupasta etsiä?


Jos tuosta listasta et arvannut, niin lukemiseni alla on parhaillaan Mia Kankimäen iki-ihana Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin. Siinähän niin hän kuin Sei Shonagonkin kirjoittavat jos jonkinmoisia listoja, toinen jokunen vuosi sitten, toinen tuhat vuotta sitten. Lienee osa naiseutta, koskapa omat muistikirjani ovat täynnä listoja.

PS: Maanantaina Malagassa myrskysi ja satoi. Vesi meinasi jälleen kerran tunkeutua keittiön ja työhuoneen ikkunoista sisälle. Kaupungilla kaatui puita ja putoili isoja oksia, tuossa lähelläkin (en ole vielä itse tsekannut vahinkoja, katsoin vain netin kautta Surin sivuilta). Myrsky, joka riepotti koko niemimaata, oli täällä kuitenkin ohi jo iltapäivän alussa. Helpolla päästiin. Nyt se kuulemma piiskaa kotomaata - toivottavasti Rannalle ei tule pitkiä sähkökatkoja.

Ei joulukortteja postitettavaksi - miten minä selviän

Joka joulu olen itsepintaisesti pitänyt kiinni joulukorttien lähettämisestä. Tämä taitaa olla ensimmäinen etten niitä postita. Tavallisesti kortit ovat olleet myös omista valokuvista tehtyjä. Olen kesällä Suomessa ollessani ripustanut joulupalloja pihan pikkukuuseen, ottanut valokuvan hennosta ensilumesta loppusyksyn kotipihassa, kuvannut Larioksen jouluvaloja, tämä kuusikin taitaa olla ollut jossain joulukortissani. Mutta nyt, ei painettuja joulukortteja. Tekee tiukkaa.

Se on jo toinen muutos omiin traditioihini. Ei lahjoja, ei kortteja. Ehkä siitä eivät ketkään muut kärsi. Ja onhan käytettävissä sähköposti, on SMS:t ja Facebook, Messenger. Ja tuon sanoo mieheni, jota ei esim. Naamakirjassa tapaa. Ehkä minun on aika siirtyä nykyaikaan tässä asiassa. Ja tavallaan hyvä niin.

Kortteihin tavallisesti käyttämäni rahat päätyvät nyt ainakin osittain hyvän tekemiseen. Eilen täytin kaupassa hyväntekeväisyysjärjestön muovikassiin maitoa, riisiä, tomaattisosetta. Edellisellä viikolla jotain muita peruselintarvikkeita, annoin almun MacDonalsin lastentalon varainkeruulippaaseen (vaikka taitaa sillä organisaatiolla taitaa olla minua isommat tulot), toisen kaupan edessä vakituiseen kerjäävälle vanhalle mummolle. Tällä kertaa pienet avustukseni menevät täkäläiseen hyvään, asunnottomien ja vähävaraisten ruokailuun ja yömajoitukseen ym. Isoista rahoista ei puhuta, enkä voi itseäni kehua. Antaminen kuuluu kuiten jouluun, niin sanoo sieluni - vaikka pieni onkin.

Aika valmistautua Jouluun

Ovi sai koristeen - onhan huomenna jo joulukuu.

Masentavaa marraskuuta pakoillut lomavieraamme lähti maanantaina Kuusamon lumisiin maisemiin. Se taisi olla lähtölaukaus Malagan talvelle, sillä sateet ovat alkaneet. Tosin juuri nyt paistaa aurinko vaikka säätiedotus lupasi iltapäivälle 4 mm vesisadetta. Yölämpötilat ovat kuitenkin jo laskeneet ja makuuhuoneessakin oli aamulla enää +19. Jos kääntää tuulen pohjoiseen (eli suoraan sisään makuuhuoneeseen, joka on vain parvekelasein ja alaslaskevalla rulolla ulkoilmasta eristetty) täytyy kaivaa lämpöpatteria esille.  No, onhan huomenna jo joulukuu. 

On siis aika viritellä itseään joulun odotukseen. Tänä vuonna odotan innolla perheeni kokoontuvan pitkästä aikaa saman pöydän ääreen. En enää edes muista millon viimeksi olen saanut molemmat lapseni yhtä aikaa luokseni jouluna. 

Maassa maan tavalla? Niin mutta, jouluun ainakin minun sieluni kaipaa hiukan supisuomalaisia perinteitä. Ajatuksissani onkin kotoa tuttu jouluaattoillan seisova pöytä. Se tietää siis laatikoita, kalaa ja kinkkua. Laatikoita ei tosin taida syödä lisäkseni kuin miniä, mutta täkäläisistä äyriäisistä tykkää aika moni ja kaupasta löytyy myös punajuurta ja purkitettuja sekasieniä. Ainakin suolakalalle ja suutarinlohelle löytyy meidän perheessä aina kysyntää.  Piparjuurtakin sattuu nyt olemaan jääkaapissa, niin että eiköhän se jotenkin onnistu vaikka ei Rajamäen etikkaa olekaan saatavilla. Ostin tänään pikkupullon riisiviinaetikkaa ja toivon, että mies saa sen avulla ihmeitä aikaan. 

Anoppi aloitti aikanaan joulun valmistelut jo marraskuun puolella. Hänen listansa oli meikäläisittäin loputtoman pitkä. Siihen kuului tietenkin itse suolattu kinkku, itse valmistetut dryffelit ja marmelaadit, minttukarkit, piparit, tortut, laatikot, suuritöinen sillrätt, suolakala, lihapullat, rosolli ym. ym.... Lopulta tuo kaikki oli hänelle liikaa ja suuren perheen yhteisestä aattoateriasta luovuttiin. Mieleen kuitenkin iskostui ajatus, että joulupöydässä pitäisi riittää väkeä. Tulloin kouluikäinen tytär ehdotti eräänä aattona joulusaunassa istuessamme että kolisiko pitänyt hakea vanhainkodista lisää porukkaa. Ei haettu. Ja olenpa jo joutunut tottumaan jouluihin jopa kaksin miehen kanssa. 

Nyt yritän kovasti hillitä intoani ja pidättäytyä valmistamaan ja varustamaan joulua  vain meille seitsemälle. Jokaisen haluaisin kuitenkin löytävän pöydästä juuri omia herkkujaan. Ei siis vain maassa maan tavalla - vaan vähän sieltä täältä. Ihana haaste.

PS. Harmikseni perheenjäsenet haluavat ettei aikuisille hankita lahjoja. Onneksi on kuitenkinn Pikku-Myy.

Malmön sateitten jälkeen Malagan aurinko häikäisee

 

Mummi-vierailu Pikku-Myyn ja äitinsä luona venyi ensin viikolla, sitten toisella. Ehdittiin siinä kolmen viikon aikana koko joukkue sairastua mummin tuomaan nuhaflunssaan, mutta onneksi lapsenlapsi ei tainnut saada korvatulehdusta. Ja rokon rakkulatkin katosivat käsistä ja varpaista. Isoisä, joka oli kanssamme viikon, taisi säästyä taudilta kokonaan.

Kuinka paljon huoneilmaan mahtuukaan vettä
Syksyinen Malmö muuttui muutaman aurinkoisen päivän jälkeen umpipilviseksi ja märäksi. Taivaalta vähintään tihkui jollei suorastaan sataa ropissut tuulen kera. Olin jo unohtanut, kuinka kosteus voi tunkeutua sisälle ja imeytyä kaikkialle, vaatteisiin, peitteisiin, lakanoihin... Täällä Malagassahan tuo on arkipäivää, kun talvi etenee. Patterit täytyy kaivaa esille ja pieniä sinisiä kosteutta syöviä laatikoita ihmeaineineen täytyy taas asetella joka huoneen nurkkaan. Tyttären Malmön asunnossa oli kosteudenpoistaja, pienen kaapin kokoninen kone, joka humisten kierrätti ilmaa ja imi siitä vettä säiliöönstä. Tytär, joka oli asunut rutikuivassa Namibiassa ei osannut ajatellutkaan että sitä pitäisi käyttää. Mummi ajatteli. Laite näytti ilmankosteudeksi lähes 90 %. Monta päivää tyhjensin sen kitusista litroittain vettä viemäriin ennenkuin saimme näytön lähelle viittäkymmentä prosenttia. Jos joku tulee kertomaan minulle, että tämän meidän maailmamme rinnalla on toinen meille näkymätön, olen aika herkkäuskoinen, sillä niin paljon 'näkymätöntä' vettä keräsin talteen huoneilmasta.

Suomi 100! Hip hurraa!
Pikku-Myy oli oppinut, suomenkielisessä tarhassa varmaan, laulamaan Maamme-laulua. Yhtenä iltana nukkumaan mennessä alkoi nimittäin tyynyn ja peiton välistä kuulua aivan oikealla nuotilla ...ei laaksoa ei kukkulaa... ja niin edelleen. Niin siinä sitten lauloimme lukemattomat kerrat kaikki kolme, lapsi, äiti ja mummi isänmaallista laulua ja lopuksi Pikku-Myy nosti kädet ylös ja taputtaen huusi Suomi 100! Hip huraa!  Elämä ei siis flunssasta ja sateista huolimatta ollut aivan harmaata, päinvastoin.

Talven kesäkukat
Malmössa alkoivat puut lähtiessäni olla lehdettömiä. Täällä Malagassa vihreä kausi jatkuu. Laatoitettu kattoterassimme näytti kuitenkin kolkolle, sillä puut kasvavat tuolla lähes kaksikymmentä kerrosta alempana. Minun täytyi vihdoin saada tänne jotain vihreää ja elävää. Ostanhan Suomessakin kesäkukat muutamaa kuukautta varten. Miksi en siis tänne, ehdinhän nauttia niistä kevääseen asti?

Sen verran olen viisastunut, että valitsin tuulta ja kuivaa sietävät kasvit. Viime talven myrskytuulen riepottelema joulutähti on vielä kirkkaasti mielessäni. Siitä ei jäänyt jäljelle kuin lyhyet varrentyngät. Kaiteen vieressä seisoo nyt siis vajaa metrinen tuija yhtä korkeassa ruukussa ja penkillä muutama "romero" viime vuoden tapaan sekä hieman isompi laventeli. Katsotaan miten onnistun niiden kanssa. Tietenkin haaveilen, että tuija kasvaisi korkeutta yli kaiteen, mutta vaarana on, että joutuvat kaikki kuitenkinn keväällä roskiin. - Kastelijat ovat täällä kesällä harvassa, kolmekin viikkoa varmaan riittää tappamaan kasvin Espanjan kesähelteissä.

Duolingo huomauttelee
Viimeisen kuukauden ajan espanjan opiskelu on  jäänyt. Kielikurssini verkossa (Duolingo.com) lähettää sitkeästi postia, se kaipaa minua. Ja onhan se oikeassa, kieltä pitäisi opiskella ja oppia. Ruotsissa oli vaivatonta, kuin ei tarvinnut miettiä miten asiansa esittäisi (kiitos pakollisen kouluruotsin ja anopin). Toisin on täällä, jossa huomaa kielitaidottomuutensa vielä niin hyvin. Onneksi huomenet, anteeksipyynnöt ja maitokahvit vielä onnistuvat. Irrallisuus vaivaa kuitenkin niin kauan kunnes kieli sujuu. Sitä ennen ei kannata haaveilla kotoutumisesta. Täytyy siis toistaiseksi tyytyä tähän talvipakolaisen rooliin.