keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

ISIS

Huomaan joutuneeni väittelyyn. Suomesta on kuulemma lähtenyt prosentuaalisesti eniten taistelijoita Isisin rieviehin.  Onko näin? En tiedä.  Heitä ei kuulemma missään nimessä pitäisi päästää palamaan takaisin Suomeen.

Minun oikeukäsitykseni sanoo, että jos lapseni on lähtenyt tekemään jotain, josta hän palaa katuvana, hänen oikeuksiinsa kuuluu tulla takaisin kotiinsa. Jos/kun hän huomaa, että asia jonka tähden hän lähti taisteluuun ei ollutkaan oikeaa tai oikeutettu, ettei päämärään edettykään hänen mielestään oikeaa tietä, totta kai hänen täytyy saada palata kotiinsa. Eri asia on, miten häntä pitää tuomita mahdollisisti ihmiseyyttä loukkaavista virheistään.

Jäin keskustellussa alakynteen.

En minä tiedä, mikä on oikein. Mutta sen tiedän, että lapsella pitäisi olla oikeus tulla kotiinsa aina. Riippumatta siitä missä kunnossa hän on, hänellä pitäisi olla maailmassa paikka, joka ottaa hänet vastaan.

2 kommenttia:

  1. Tämä ei ole kommentti pääpointtiisi, vaan sen viereen: "Prosentuaalisesti eniten" mihin verrattuna? Pohjoismaihin? Eurooppaan? Verrattuna koko väestöön? Verrattuna islaminuskoisiin? Verrattuna islaminuskoisiin maahanmuuttajiin? Jos esim pohjoismaat maahanmuuttajat vertailukohtana, niin tuo "eniten" on hassu lähtökohta keskustelulle. Suomessa on niin vähän maahanmuuttajia ja islaminuskoisia verrattuna muihin läntisen Euroopan maihin, että jos lähtijöitä on muutama, prosenttiluku voi olla isompi kuin muissa maissa ilman että kyse olisi mistään trendistä.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Hilkka terveestä kommentistasi!

    Se opetti minulle taas mm. sen, että ennenkuin kirjoittaa mitään - vaikka sitten laittaisikin ettei ole varma kuulemastaan - täytyisi aina hakea sanomalleen joku pohja. Nyt löysinkin MTV:n uutissivulta tietoa, joka kertoo ettei minulle tullut tieto pitänyt paikkaansa vaan oli kasvanut jossain juoruviidakossa. Uutisen mukaan "Väkilukuun suhteutettuna Belgiasta, Tanskasta ja Ruotsista on lähtenyt eniten eurooppalaisia taistelijoita Syyriaan ja Irakiin, arvioi kansainvälinen tutkimuskeskus. Tärkein ulkomaisten taistelijoiden lähde on kuitenkin Lähi-itä."
    [lainaattu http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/nain-isisiin-liittyy-eurooppalaisia-karjessa-tanska-ja-ruotsi/4788950)] .

    VastaaPoista

Haluaisitko kommentoida tähän jotain?