Sade ei haittaa

Sade ei haittaa kaikkia kesäharrastuksia. Voi kun vain aina tajuaisi keksiä jotain tekemistä sisällä, silloin kun sataa, eikä vain haikalla kirjan lukemista auringon paahteessa.

Mutta totuushan on, että kaikki sisähommat jäisivät tekemättä, jos elämä olisi yhtä päivänpaistetta.  Ja näissä pintaremontti-hommissa on se hyvä puoli, että käden jälki ja työn tulos ovat nähtävissä heti.

Toisaalta kun irrottaa ikkunan pokastaan maalaamista varten, kielii tyhjä poka kaikille, että työni on kesken. Siinä yksi kannustin työn saattamiseksi loppuun. Ja minähän olen yksi kärsimättömimmistä, kaikki pitäisi saada kerralla valmiiksi. Kumma kyllä ajatusmallini ei aina näy toimitusajoissa vaan niitä rempallaan olevia työmaitakin löytyy tavan takaa.
Puutarhahommissa en malta millään odottaa, että siemenet itäisivät ja taimet kasvaisivat satoa tuottamaan. Yleensä kasvimaallani rehoittavatkin ennen kaikkea nopeakasvuiset rikkaruohot.

Raskas työ vaatii raskaat huvit

 

Kova hiominen ja maalisudin heiluttelu saavat hartiat jumiin. Onnekseni minulla on mielenkiintoinen "välityö" eli mummi-hommat. On ilo käydä pikku-Myyn kanssa kävelylenkillä, vaikka rattaat tuntuvatkin painavilta ylämäessä juuri lanatulla hiekkatiellä. Saan kuntosalivuoronkin siinä samassa. Olen suorastaan ominut iltapuuron keiton ja vahdin liiankin innokkaasti omaa syöttövuoroani, yritän saada oman roolin kylvetyksessä... Mummi-hommat haukkaavat siis lähes kaiken vapaa-aikani ja jos en pidä varaani lahjoitan niihin ilomielin myös remonttitunnit. Elämä on yhtä tasapainoilua. Onneksi.

P.S.
Muuten, näyttää siltä, että nyt vajaa yhdeksänkuukautinen lapsenlapseni on päättänyt aloittaa kävelemisen varhain ja siirtyä "aikuisten ruokiin" mahdollisimman pian. Neiti nousee seisomaan, katselee ympärilleen, että huomaako kukaan, pudottaa kantamuksensa ja taputtaa innoissaan käsiään aloittaakseen kaiken hetken päästä uudelleen. Ja ruokapöydässä kelpaa usein vain sama eines, mitä muittenkin lautasilta löytyy. Omat pöperöt neiti jättää mieluummin nauttimatta.

Juhannus - Suomen vihreä talvi

Sydäntalvella Malagassa oli aamulla plus kuusi ja iltapivällä plus seitsemäntoista. Suomen vihreässä talvessa kesäkuun alussa on aamulla ehkä plus yhdeksän ja iltapäivällä jopa viisitoista. Mitä siis on tehtävissä? No, maalarihommia tietenkin. Kun ulkona ei voi sateessa lukea kirjaa, ei nauttia auringosta (kuin viisi minuuttia kerrallaan - kun hyvin käy), kun puutarhahommissakin tarvitsee takin ja ehkä toppaliivin, on hyvä linnottautua sisälle. Nikkarituvassa voi laittaa kamiinaan tulen ja maalata vaikka kylpyhuoneen liki kolmekymmentä vuotta tummeneita mäntysäleisiä kaapinovia. 

Ulkona taivas on häikäisevän sininen, eikun sysiharmaa, tulee vettä, eikun lähes rakeita, on tyyntä, eikun sittenkin, tuuli kääntää kaikki lehdet ylösalaisin, järvenselkä on savuharmaa, vaahtopäät nousevat. Kaikkea tätä viisi minuuttia kerrallaan. Ja kaiken keskellä luonto valmistautuu kesän juhlaan, juhannusruusun nuput pullistuvat, sireeni kukkii, kurjenpolvet ovat komeimmillaan... aamukävelylä lasken liki 30 eri kasvilajia kukassa, kaikki tienpientareella.

Olen koto-Suomessa ja olo on mahtava. Viimeiset päivät maalisudissa kiinni, kahden projektin loukussa. On se kylpyhuone ja rantasaunan pukuhuone. Viime kesänä saunaterassi sai uudet värit, nyt olen maalannut pukuhuoneen katon ja seinät. Ja tietenkin naulakon, penkin ja pöydän - kokonaisuuteen kuuluviksi. Lopputulokseen ilahtuu tai vihastuu. Pian näen mitä lapset sanovat. Mutta on kiire, sillä Juhannus on tulossa. Kaikki  pitää saada valmiiksi.  Juhannushelpuli, kun talvipakolainen ei voi puuhata Joulua kylliksi.

Lupasivat tavanomaista Juhannussäätä: tuulta, sadetta ja kylmää. Siispä nautitaan sisätiloissa. Pelataan vaikka korttia ilman sähkövaloa yöttömänä yönä tai luetaan sitä sadepäivien varalle pidettyä kirjaa. Katetaan pöytä koreaksi, syödään ja nautitaan. Lämmitetään sauna ja yllätetään kaikki uudistetulla pukuhuoneella. Missä on noki? Nenänpäässä ja edelleen laudeliinan alla ainakin. 

Hyvää Juhannusta!

PS. Tajuammeko me Suomalaiset lainkaan, miten ihmeellisessä maassa elämme. Tyttären anoppi afrikasta kysyi pelargonioista "ovatko nuo sinun kesäkukkiasi". Ovat, vastasin ja vasta myöhemmin tajusin, että minun olisi pitänyt näyttää hänelle kuva pihastamme keväällä. Kaikkihan täällä on kesäkukkia, eivät vain ne puutarhalta ostetut pelargoniat. Toukokuun jälkeen ovat nousseet niin kullerot kuin päivänliljatkin, kultapallojen ja ritarinkannusten varret ja monet muut. Kuukausi sitten kaikki oli kuollutta, vaikka nyt täynnä vihreää. Ei, me Suomalaiset emme tajua mikä ihme meitä ympäröi. Se on nii..iin jokavuotinen ilmiö. Me valitamme vain siitä, ettei ole hellettä - kesän alussa. Ei kai kuuluisikaan olla... hyvä, jos ei ole pakkasta.

Takaisin lähisuhteeseen

Jaoin vuoteeni miehen kanssa ensimmäisen kerran kuukauteen. Niin, oman mieheni kanssa. Makuuhuoneen jaoin kahden miehen kanssa, toinen tuo aviomieheni - toinen uroskoiramme. 

Nyt opettelemme jälleen toimimaan yhdessä saman katon alla ja samassa pihapiirissä. Ja aika hyvinhän tuo näyttää yli neljänkymmenen vuoden kokemuksella sujuvan. Tosin nyt paikalla on (koiran lisäksi) yksi mielipide lisää siihen kuinka asoita pitäisi hoitaa ja millä aikataululla. Aina nuo kaksi eivät ole samaa mieltä kanssani, mutta se lienee aivan luonnollista. Ja kyllä minä mieluummin valitsen eriävät mielipiteet, kun elämän yksinäni - vaikka ei menneessä kuukaudessa ollutkaan valittamista. Jotenkin olen vain tottunut jakamaan asioita hetki hetkeltä eikä vain whatsupin kautta tiivistäen.

Itsenäiset viikot antoivat kyllä voimaa ja avasivat mielen uudella tavalla. Asioitten tekeminen täysin omaan tahtiin - ihmeellisessäkin järjetyksessä - tuntui hyvältä. Viikko viikolta mieli rauhottui kiehuttuaan aina välillä omissa liemissään (en todellakaan ole ollut itsekseni tuppisuuna vaan keskustelu on käynyt vilkkaana)  ja viimeisinä päivinä tuntui, että saattaisin saada aikaa luovuudellekin, jos tätä jatkuisi. Mutta päinvastoin kuin ystäväni, joka vuosia sitten valitsi itsenäisyyden ja luovuuden, minä haluan kuitenkin yrittää sen luovuuden kasvattamista läheisessä parisuhteessa.

Ihminen on yksin. Sisälläni ei ole muita kuin minä ja minun ajatukseni, minun maailmankuvani ja pelkoni. Ehkä juuri siksi on nyvä, että ihmisellä on lähellään toinen, johon tukeutua kun oma usko itseen tai maailmaan horjuu. Kun aina muistaisimme, että puolisot eivät taistele toistensa kanssa, he seisovat yhdessä ja ojentavat kätensä toisilleen, aina kun tilanne niin vaatii.

Kevät Suomessa on luontoretki

Lähes neljä viikkoa Suomessa on kulunut vilauksessa. Työlista on lyhentynyt, tosin osa töistä on "unohtunut" ja ystäviä olen tavannut enemmän kuin etukäteen arvelinkaan. Kaiken tämän lisäksi elämä tuntuu olevan yhtä luontoretkeä. Jos sen takia kannatti tulla kevääseen heräileväänn kotomaahan.

1. Kotielämiä en tänä keväänä onnekseni talosta löytynyt. Yksikään hiiri ei ollut grillaantunut sähkötauluun, kuten jokusen kerran aikaisemmin. Muurahaisetkin ovat älynneet pysyä poissa. Oravat lienevät muuttaneet kerrostalosta, ullakoltamme, luontoon, sillä töminä on hiljentynyt.
   
2. Sinitiainen on pesinyt seinänrakoon hirsikerran päälle tehtyyn lämpöeristykseen. Onneksi tänä kesänä ei ole suunnitteilla talon maalausta. Viime vuonna piti odottaa viikko, jotta poikaset ehtivät lentää pesästä.
   
3. Kävelylenkillä minut ja koiran (kyykistelin tienpenkalla nyppimässä koiran talviturkkia) ohitti vimmatusti laukkaava jänis vain metrin päästä. Jotta tarina olisi täydellinen sitä seurannut, yhtä kovaa laukkaava kettu painui viisaasti metsään tien toiselle puolelle. Kauniita olivat molemmat - toivottavasti jänis vielä tänäänkin. Emme ole päässeet toistamiseen sitä ketun suusta pelastamaan.
   
4. Täällä Päijänteen jylhillä rantamailla elelee myös susi. Sen juoksua pellon poikki 75 metrin etäisyydellä todisti Alatalon väki. Suunnistaessamme eilen syrjäiselle mökkitielle kävelemään luotin sen olevan jo reviirinsä toisella laidalla. Vain käki jatkoi vimmattua kukkummistaan, kuten se on tehnyt jo pari viikkoa.
   
5. Luontoretkeksi sanoisin myös sieniretkiä, joita olen tehnyt. Saalista on ollut joskus enemmän ja joskus vähemmän. Pari päivää sitten löysin huhtasieniä maakellarin edustalta. Ne nautin seuraavana päivänä naapurin katiskasta saamieni pienenten ahvensinttien viisisenttisten fileitten seurana.
   
6. Ja saunan jälkeen tyyntä Ristinselkää katsellessa kuulen kuinka kuikat huutelevat ja telkkä kohahtaa ohi rantapuussa olevaan pesäpönttöönsä.

Ei ihme, että talvipakolaiset palaavat tänne joka kesä.  Mieskin tulee viikonloppuna. Toivottavasti lämpötila jo silloin kohoaa yli kahdenkymmenen, ettei hän tilaa heti lentolippua takaisin etelään.

Muuttolintu on hengissä

Mitä kuuluu talvipakolaiselle? Kiirettä, hämmennystä ja onnea. En eksynyt muuttomatkalla, mutta taisin olla viimeinen muuttolinnuista, sillä kirjosieppokin oli ennättänyt tänne ennen minua. Olen siis Päijänteen rannalla kesäkodissa, jota minun on edelleen myös sanottava henkiseksi kodikseni.

Kelit eivät ole kesänviettoon saapunutta oikein suosineet. Tänään Malagassa oli yli kolmekymmentä astetta, mutta keskisuomalainen kevätpäivä ylsi parhaimmillaan lähes viiteentoista. Koko alkaneen toukokuun ovat matalapaine ja sateet leimanneet ilmastoani.

Piha rehottaa kohta korkeaa heinää enkä ennättänyt saada edellisvuotista haravoitua. Mutta uuden ja ehjän ruohonleikkuukoneen olen jo hankkinut. Kukkapenkit olen kiireellä yrittänyt puhdistaa suurimmista kasvuesteistä ja ikkunanpesun olen saanut aloitetttua. Työlista on edelleen loputtoman pitkä, hämähäkinverkot rehottavat sisätiloissa eikä mattoja ole kannattanut sateeseen kantaa. Jos haaveilin ehtiväni luovaan työskentelyyn, voin unohtaa sen kokonaan. Hyvä kun saan pakolliset kuviot kuntoon ennen puolison - ja ennenkaikkea - ennen tyttären anopin vierailua.

Näihin jaksottaisiin asumisiin liittyy omat haittansa. Puhelinliittymien laatua pitää vaihtaa pari kertaa vuodessa, jotta saa kulut pidettyä kurissa. Koska Malagassa maksamme kiinteästä internetyhteydestä ympäri vuoden kuukausimaksua, täytyy täällä Suomessa irtisanoa internetyhteys talven ajaksi, että saa edes osan lentolipuista maksettua. Myös lehtitilauksien kanssa on omat tasapainottelunsa. Tilaan nykyisin vain määräaikaistilauksia, nyt valitsin 5 kk Kodin Kuvalehteä . Ihmettelen kyllä, miten lehtien kustantaminen voi enää kannattaa, minä maksan tuosta alle neljäkymppiä ja tuppasivat taas tilaajalahjaakin vaikka yritin selvitä ilman. "Annatte vaikka miniälle..."

Yksi asia, joka on kulkenut ohi monen työlistan kohdan ovat olleet sosiaaliset suhteet. Niistä olen pitänyt hyvää huolta. Ja siihen sitä aikaa on sitten tietenkin kulunut. Ja olen minä ehtinyt metsäänkin. Tänään koira ensimmäisen kerran lähti oikein ajoon. Nuo ohjelmaani tunkeutuneet viisikymmentä jäniksenajominuuttia kulutin korvasieniä etsiskellen. Ja tulihan niitä muutama korinpohjalle. Ei siis niin huono alku tälle keväälle.

PS. Toden sanoen, kyllä tällä tontilla olisi töitä myös miehiselle käsiparille. Mutta kumma kyllä armas puolisoni ei halua vaihtaa Malagan aurinkoa ja lämpöä täkäläisiin olosuhteisiin. Ei kai häntä voi siitä ihan hirveästi moittiakaan.

Arvaa onko vesivahingoille tehty jotain

Vesivahingostamme on nyt kuukausi. Mitä on tehty? Kuudennessatoista kerroksessa on poistettu kerroksen huoneistokohtaisten putkien ja vesimittarien edestä ovi. Se retkottaa seinän vieressä muutama tiilenriekale poskessaan. Itse asiassa, ovi, jonka luulin olevan sähkökaappi, olikin onneksi vesimittarien kaappi.

Seinämme alkaa pikkuhiljaa kuivua. Käytävässä pidämme edelleen ovia auki, sillä keittiön oven takaa ja alakaapeista tunkee välillä voimallista kosteaa sementin tuoksua. Onneksi kelit kuivuvat ja lämpiävät, kuivuminen varmaankin tehostuu.

Mutta siinä kaikki taitaa ollakin. Kysyimme taloyhtiön hallituksen puheenjohtajalta mitä vesivanhingolle tullaan tekemääm ja saimme vastauksen, että siitä meidän täytyy keskustella vuokraisännän kanssa. Siltä suunnalta ei ole kuulunut halaistua sanaa, vaikka olimme informoineet häntä.

Siis odotellaan. Niin, ja odotellessa otetaan viileitä suihkuja. Olemme sitä mieltä että molempien suihkujen sekoittajat ovat rikki. Toisesta tulee nyt vain viileää vettä, toisesta lähes sopivaa, kun siitä ennen tuli aivan liian kuumaa. Siis ei rikki?  Todennäköisesti se on, ja sitä mieltä oli putkimieskin. Mutta vahtimestari valisti meitä siitä, että talon kuumavesitermostaatti on rikki, putkistoon johdetaan nyt vain 40 asteista vettä. Siis, että senkin korjaantumista vain odotellaan, sillä vuokraisäntä ei halua tässä vaiheessa hankkia uusia sekoittajia, jos ne vaikka eivät olisikaan rikki.

Ensi viikolla, jos suihkuveteni on kylmää, johtuu se vain minusta. Silloin olen todennäköisesti unohtanut laittaa kuumaveden lämpiämään siellä Päijänteen rannalla.

Mukavia asioita Malagassa II - kauppahalli

Jo 1800-luvun lopulta kauppahallina toiminut Atarazanas on jällesen kerran yksi niistä asioista, jotka Malagasa on uudistettu kymmenen vuoden sisällä.

Ja nyt on ihan pakko kirjoittaa siitä muutama sana, koska ostin eilen lähikaupasta kitkerää kurkkua, raakaa mautonta tomaattia ja aikas kelvotonta salaattia. Tänään kävimme hallissa. Olisi pitänyt käydä jo eilen.

 Menin erityisesti ostamaan tuliaiseksi espanjalaista sahramia. Se maksaa kauppahallissa 2€/g. En tiedä onko hinta kallis, olin valmis maksamaan sen mukisematta. Cambodzasta ostin aikanaan tuliaisiksi, jotain joka ei ollut sahramia vaikka se sellaisena minulle myytiin. Taisi olla curkumaa. Tämä näyttäisi aidolle, mutta onko se espanjalaista, kuten purkissa lukee vai tänne Iranista bulkkitavarana tuotua (kuten Wikipedia kertoo tehtävän) - sitä en osaa sanoa.


No, eihän kauppahalliin asti, matkaa pari kilometriä, viitsi ihan  2 gramman takia lähteä. Ostimme siis myös isoja tuoreita katkarapuja 12 € kilo, komeita tuoreita herkkusieniä 2 € kilo, pari muuta sientä ja tuoretta parsaa ja fenkolia, joita mies laittaa ostamiensa kahden kala-aterian lisukkeiksi.

Tarjonta on melkoinen, olisi tehnyt mieli ostaa vaikka mitä. Melkein sorruin granaattiomenaan, jonkalaista en ole koskaan ennen nähnyt - kaunotar, 5,60 € kilo. Vaikka olenkin naistenlehdistä lukenut, että granaattiomena on nykyään Suomessa ihan in ja must, päätin jättää sen kokeilemisen seuraavaan kauteen. Olisinpa ottanut edes kuvan.

Kun on liikkeellä turistina, täytyy kauppahalleissa tyytyä lähinnä syömään silmillään ja ihastelemaan arkkitehtuuria. Sekin onnistuu Atarazanassa, jossa on paljon arabialaisia ja maurilaisia elementtejä ja jonka suunnittelijoita on innoittanut kuulemma myös Pariisin Les Halles. Kannattaa katsella ylös päätyseinille, missä on komeat lasimaalaukset, rautaisiin kattorakenteisiin, ja pääsisäänkäynnin nazari-porttia hevosenkenkäkaarineen.

Onneksi Atarazanasissa on nykyisin myös pikkusuolaista myyviä pystybaareja, joissa pääee tyydyttämään herännyttä ruokahaluaan.