lauantai 25. tammikuuta 2014

Tauluja ja harmaata taloutta?

Vuosi sitten saimme espanjalaisen taiteilijan Miguel Peidron näyttelystä lahjaksi hänen kuvittamansa seinäkalenterin. Ihastuin kovasti näyttelyssä olleisiin öljyväritöihin - ruskamaisemiin, jotka eivät yllätys, yllätys olleetkaan Suomesta vaan tietenkin Espanjasta. Silloinhan meillä ei ollut täällä Málagassa seiniä minne mitään ripustaa ja hinnatkin olisivat olleet kukkarolle liian kovat. En siis ostanut.

Seinäkalenterin kuvat ovat akvarelleja. Tuskin maltoin odottaa vuoden vaihtumista, että pääsin hajoittamaan kalenterin ja valkkaamaan siitä kuvat kehystettäviksi. Nyt vihdoin  puoli vuotta eli kuusi kuvaa pääsi seiniämme koristamaan.

Tuinko harmaata taloutta? 

161 euroa kuudesta Peidron taulusta ei ollut mielestäni paljon. Sain tietää hinnan jo tilausvaiheessa, jolloin maksoin puolet laskusta, mutta kuinka paljon se mahtoi perustua "harmauteen"? Taisin nimittäin aivan vahingossa tulla tukeneeksi harmaata taloutta, sillä olin niin innoissani siitä, että taulut vihdoin olivat valmiit: en muistanut pyytää kuittia - enkä saanut. Tajusin jutun vasta kotona,  mutta olin jo niin väsynyt etten jaksanut kävellä takaisin kehystämöön.

Olin käynyt liikkeessä kysymässä tauluja sovitun päivämäärän (reilu viikko sitten) jälkeen kaksi kertaa, viimeksi viime keskiviikkona. Eilen illalla ollessamme iltakävelyllä koiran kanssa, kehystäjä sitten huikkasi meille: Hei, taulunne ovat valmiit! Hän istui satamassa lasillisella kello viiden aikoihin. Useat liikkeethän ovat kiinni noin puoli kahden ja kuuden välillä. No, sitähän tunsi itsensä ihan malagalaiseksi kun joku huuteli kahvilasta perään.Siksikin olin varmaan niin tohkeissani.


Ei kaiken taiteen tarvitse olla alkuperäistä

Kotonani on  mm. Helene Schjerfbeckin omakuva (joka löytyy myös Wikipediasta: http://en.wikipedia.org/wiki/File:Heleneself.jpg) se on seurannut minua lapsuudestani saakka. Tiedän että se on vain kehystetty painotuote, mutta se ei vähennä työn kauneutta. - Ja onhan minulla täällä alkuperäistäkin taidetta, nuo omista valokuvistani teetetyt kanvastaulut, tosin signeerausta vaille.


Haluatko tietää enemmän Miguel Peidrosta, täällä jotain
http://www.mishingallery.com/artists/peidro/biography

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Haluaisitko kommentoida tähän jotain?