Eilen sunnuntaina oli todella hieno ja kesäinen päivä. Tuuli hellitti välillä ja kaikki kahvilat ja kadut olivat täynnä ihmisiä. Rannalla näkyi auringonpalvojia ja jopa uimareita. Ihmiset tulevat koloistaan kuin muurahaiset tepastamaa auringon lämmittämille poluille - ihan sama ilmiö täällä kuin Suomessa.
Aurinko suosi meitä tänäänkin, mutta tuuli paukkuu ja vain siltä suojassa olevat kahvilat saavat asiakkaita. Tuuli tulee luoteen puolelta ja hujeltaa keittiön liukulasisista ikkunoistamme sisään. Mutta siirrettävillä sähköpattereilla on toistaiseksi selvitty hienosti joka kelillä. Ne voi roudata aina sinne missä tarvitaan. Useimmiten vain keittiössä ja olohuoneessa. Makuuhuoneessa patteria on tarvittu lähinnä kun makasin flunssapalelevana peiton alla - että tarkenisin lähteä vessaan.
Sinänsä hassu ilmiö: täkäläisissä taloissa on ulkovuoraus, sisävuoraus ja välissä pelkkää ilmaa. Ja kovalla tuullella tuulee sisään, arvaas mistä: pistorasioista ja valokatkaisijoista. Mutta minkäs teet, kun ei ole toppauksia, ei ole.
Asunnossa ei ollutkaan ilmalämpöpumppua
Asunnonvälittäjän mukaan sellainen piti olla, mutta siinä vaiheessa kun selvisi ettei ole, olimme jo niin hurahtaneet paikkaan että asia ei haitannut. Näin jälkikäteen ajatellen hyvä niin! Erittäin hyvä. Läpi talon huoneistossa saa aina läpivedolla kuumuuden hellittämään, eikä kesälläkään kuulemma ollut niin kuuma ettei olisi selvitty. Sekä Namibiassa että Malesiassa olimme onnellisia aina kun lämpö/siis myös kylmäpumppua ei tarvinnut laittaa päälle. Se pitää meteliä ja nostattaa pölyn liikkeelle ja puhallus osuu aina niskaan. Ei parempi jos voi suinkin olla ilman.
Ostimme siis syksyllä neljä öljytäytteitteistä siirrettävää patteria ja laitamme ne päälle tarvittaessa. Patterit maksoivat alle kaksisataa, sähkönkulutus ei ainakaan toistaiseksi oli räjähtänyt pilviin. Emme haaveile ilmapumpusta - mutta rantakelien alkamisesta kuitenkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Haluaisitko kommentoida tähän jotain?