Eilen sitten pääsin vihdoin uimahalliin. Jälleen kerran tilaa riitti.
Pukuhuoneessa oli vanhempi rouva lähdössä kun minä tulin paikalle. Ja jouduin heti ystävälliseen keskusteluun. Siis tällä kielitaidolla toteaa joutuvansa, tuntee itsensä aika tyhmäksi kun hymyilee ja nyökkkäilee, si, si.. jos tuntuu että voi olla yhtään samaa mieltä. Lopuksi kuitenkin selostin jotain itsekin, espanjaksi tietenkin. En tiedä menikö oikein, mutta sain hyväksyvän katseen ja hyvät loppupäivän toivotukset. Yleensä keskustelusta tajuaa jotain sen jälkeen kun se päättynyt. Tutut sanat nousevat pintaan ja miettii hmm... sitähän se varmaan tarkoitti. Nytkin piti heti yksin jäätyäni kaivaa sanakirja repusta ja tarkistaa sana, jonka kuulin. Kyllä se oli uida, nadar. Kyllä olin tullut uimaan, en vesijumppaan. Vielä joskus keskustelen reaaliajassa ihmisten kanssa.
Altaassa pulikoi kolme leidiä, kun aloitin. Mutta pian olin taas aivan yksin uimassa omaan tahtiini eikä kukaan poukkoillut päädystä niskaan, ketään ei tarvinnut väistellä, kukaan ei uinut hurjaa vauhtia ohitseni ja nostattanut laineikkoa mennessään. Yhtään vesijuoksijaparia ei keskustelut samalla radalla ohitettavina. Vesijumpparitkin lopettivat muutaman minuutin päästä ja heitä innostamaan laitettu jumputusmusiikki vaihtui johonkin rentoutuskasettiin.
1500 m meni tunnissa, ennen olisi mennyt 2000 m, mutta näin on nykyisin.
Ja jälleen kerran sain olla uinnin jälkeen pesu/pukuhuoneessa tuusaamassa aivan itsekseni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Haluaisitko kommentoida tähän jotain?