Eläkeläisen kiireitä

Koiran mielestä voi maata sohvalla, jos muitakin kerran laiskottaa.

Flunssaa on vaikea selättää. Eilen luulin sen jo tehneeni. Käveltiin koiran kanssa rannalla parin kilometrin lenkki. Kunnolla vaatteita päällä, ei liikaa, ei tullut hiki. Innoissani taisin kuitenkin vihellellä ja huudella vapaana juoksevaa koiraa liikaa. Illalla flunssaolo takaisin, yölla kurkku kipeä, röörit tukossa...
Mutta eläkeläisen kiireet painavat päälle. Kohta olisi parannuttava. Hätkähdyttävälle kiirelistalle kuuluu mm. alennusmyynnit, joille en ole ehtinyt ollenkaan. Lisäksi täytyy käydä Corte de Inglesissä ostamassa jotain mitä muualta ei saa. Musta värikasetti alkaa myös olla loppu ja farkut täytyy lyhennyttää, tilata aika hammaslääkräristä kruunujen mittaamista varten. (Kohta mulla on lisää poskihampaita! Hienoa.) Flunssan katkaisema uintikierre täytyisi taas puristaa vauhtiin.

Kyllä on kiireitä. Ja mitä olen tehnyt. Jättänyt viikkosiivouksen väliin, jättänyt koiran aamulenkit miehen harteille, samoin päivä- ja iltalenkit. Mies on hoitanut myös ostokset. Aamulla herään kun pojat availevat ovea palattuaan lenkiltä. Laiskottaa kaikkien aikojen edestä.

Silti tulee hyvä olo, kun katsoo naamakirjaa ja huomaa, että kaverit ovat käyneet aurinkoisella kävelyllä uutukaisella järvenjäällä, pipot korvilla, tumput käsissä. Koirilla villapaidat. Kuka on mennyt luistimilla, kuka kävellen. Hienoa että joku jaksaa.

Aamulla katselin Malaguetan rantaan, kun joku suoritti rituaalejaan. Riisuutui vesirajassa kovassa tuulessa bikineihin, laittoi uimalasit, uimalakin. Hankasi ensin itseään vedellä ja sukelsi sitten aaltoihin. Muutaman hetken päästä kuivasi itsensä, pukeutui, veti pompan päällensä ja lähti reippaana kohti päivää. Kas kun minä en tajua, että uintipaikka on noin lähellä.